Miksi meistä toiset haluavat voittaa kaikessa ja aina, kun taas toisille voittamisen haaveileminenkin saa aikaan tuskaa ja ahdistusta?Kenelläkään ei ole oikeutta sanoa, että halu voittaa olisi väärin tai voittamisen pelko olisi väärin, me vain olemme erilaisia tässäkin.
Pikku tyttönä hiihdin paljon, äiti ja isä kiikuttivat minua tunnollisena vanhempina paikallisiin hiihtokilpailuihin. Jo edesmennyt rakas äitini kauhulla aina muisteli, että yrittivät piilotella minulta hiihtokilpailuja siinä pelossa, että kävisi niin köpelösti että häviäisin. Sitä tappion hetkeä ei kuulema kestänyt kukaan, en minä enkä sen myötä kanssaihmiseni…Onneksi useimmiten voitin.
Hiihto jäi. Alkoi jalkapallo. Halusin olla voittavan joukkueen voittajapelaaja. Tärkeintä oli kuitenkin joukkueen voitto, johon annoin aina kaikkeni, mitään tai ketään säälimättä. Se oli opettavainen elämänvaihe. Siihen mahtui menestystä ja tappioita, mutta ennen kaikkea hyvän joukkueen merkitys ja toisaalta myös luottopelurin arvo tuli selväksi. Yksi hyvä pelaaja ei kuitenkaan riitä, pitää olla voittajajoukkue. Se oli hienoa aikaa nuoruudessani.
Jalkapallo jäi. Tuli koiraharrastus. Tehtiin rankasti töitä, yksin ja muiden kanssa. Opittiin, onnistuttiin, petyttiin ja yritettiin kerta toisen jälkeen uudelleen. Halusin saavuttaa tavoitteet, jotka olin itselleni asettanut. Tärkeää oli kavereiden tuki ja hyvät neuvot sekä kaikissa olosuhteissa hyvän oman suorituksen tekeminen. Keskittyminen, ulkopuolisten asioiden pois sulkeminen ja koiran lukeminen joka hetkessä ja heikkouksien tukeminen, vahvuuksien hyödyntäminen. Mahtavat vuodet, ainutlaatuisia kokemuksia ja muistoja, joita haikeuden itku silmässä toisinaan muistelen. Menestystäkin tuli.
Koiraharrastus jäi, työelämä vei mennessään. Ajankäytön haasteet olivat joka päiväisiä, oli pakko olla armollinen ja luovuttaa jostain- perhettä en halunnut jättää, työstäni nautin, koiraharrastuksesta oli helpoin tinkiä. Työelämän haasteet ja tavoitteet, pala kerrallaan joka päivä nöyrästi oppien eteenpäin. 45-vuotiaana en vielä tiedä mikä minusta lopulta tulee isona, ehkä sekin vielä joskus kirkastuu?
Älä anna periksi milloinkaan, usko ja luota itseesi ja ole valmis antamaan kaikkesi. Ota vastaan neuvoja nöyrästi, ole avoin ja inhimillinen. Halu voittaa vie sinut pitkälle!