Siirry suoraan sisältöön

Muutos, muutoksempi, muutoksein

Toinen Digitalist -tapahtuma tuli viime viikolla historiani kirjoihin kirjatuksi. En tiedä monesko Digitalist-päivä tämä kaiken kaikkiaan oli, mutta ehdottoman jykevää settiä muutosjohtamisesta! Minusta sisällöltään parempi kuin viime keväinen, jotenkin selkeämpi kokonaisuus, puheenvuoroihin löytyi sama punainen lanka – kaikilla muutos vahvasti asian ytimessä. Ja ministeri Anne Berner kyllä tyhjensi pajatson! Odotusarvoni hänen puheelle oli ”ministerimäistä turhan jauhantaa”, jota kohtaliaisuussyistä pitää korvat höröllä kuunnella. Vaan toisin kävin, rouva ministeri otti kuulijansa, puhui letkeän selkokielisesti JA asiaa digitalisaation muutoshaasteista, regulaatiosta ja asian ytimestä. Ja miettikääpä “Tässä työssäni valtioneuvostossa olen saanut oppia, että regulaation puku on hyvä asia silloin, kun ne eivät kohdistu omaan toimialaan.”, näin me kai sitten toimimme!?

Digitalist-sivuilta löytyy livestream päivästä  ja koontia muutenkin, joten mitäpä minä enempää referoimaan. Mutta pakko kyllä yksi nosto tähän ottaa, Fonectan Vesa-Pekka Kirsin kommentti: ”Kyllä mä mieluummin syön bisnekseni itte, kuin katson kun kaveri sen syö! #kannibalisaatio”. Ja siitä se puhelinluettelon korvannut liiketoiminta sitten taisi lähteä syntymään! Kuvastaa mahtavaa rohkeutta ja asennetta tehdä muutos. Ja tässä tapauksessa käsittääkseni muutos tehtiin vielä oikeaaikaisesti.

Muutos ja sen johtaminen. Vaikea aihealue, sitäkin tärkeämpi. Mitä isompi muutos, sitä isompi merkitys. Muutos on paljolti myös ASENNEkysymys ja siihen pitää saada koko organisaatio täysillä mukaan – olet sitten tärkeässä olemassa olevan kivijalan puolustajaroolissa tai uutta mahdollisuutta kohden hyökkääjänä, jokainen tehtävä on aivan yhtä olennainen ja onnistumisen edellytyksenä! Muutoksen keskiössä pitäisi aina olla myös asiakkaat, heidän tarpeensa ja näkemyksensä ovat liiketoiminnassa olennaista – harva meistä liiketoimintaa itsellensä kehittää. Ei pitkiä ja hitaita projekteja vaan rohkeasti pilotoimaan, testaamaan, hakemaan palautetta ja sitä kautta kehittämään markkinoille kelpaavaksi.

Uuden ansaintalogiikan löytäminen on myös aivan jäätävän tärkeä asia – analoginen ansaintalogiikka digitaalisessa maailmassa ei välttämättä toimi. Ansainta, uudet liiketoiminnat, uudet palvelut, kokonaan uusi asiakaskunta – mikä mahtava mahdollisuus! Muistakaa nyt Uberit, Woltit, Airbnbt – kuka näistä tiesi vielä muutamia vuosia sitten mitään? Pitää olla utelias, ketterä, rohkea ja avoin eikä asiantuntijuudesta ja osaamisestakaan ole varsinaisesti haittaa. Mutta muista – asenne kuitenkin ratkaisee kalkkiviivalla voittajan!

Ei ihme, että päivän anti tuntui tuhdilta. Paljon asiaa pohdittavaksi. Jotain varmasti kokeiltavaksikin. Kiitos taas Pääsihteerille päivästä!

2 kommenttia artikkeliin “Muutos, muutoksempi, muutoksein”

  1. Millä keinoilla saa muutoksessa koko organisaation mukaan? Onko sinulla antaa käytännön vinkkejä?

    1. Moi ! Kannattaa katsoa tuo livestream, sieltä varmaan tarttuu muutamakin hyvä käytännön vinkki! Mä voin omasta kokemuksesta kertoa pikemminkin niitä vinkkejä, joita EI kannata tehdä 🙂

Kommentointi ei ole käytössä.