Oletteko huomanneet, että parisuhteessa voi syntyä some-mustasukkaisuutta? Kännykästä tulee vihollinen, puolison ajasta ja huomiosta kilpaileva uhka. Somekriisi omalla tapaa. Tämäkin vielä… Eikö riitä, että taistelemme informaatiotulvasta, viestinnän huomion saamisesta ja kanavaviidakosta. Ja sitten vyyhti vielä kasvaa jonkinasteiseen ajankäytölliseen mustasukkaisuusdraaman.
Huomaan, että työpäivät ovat kovin kiireisiä ja sinällään mielenkiintoinen ja hyödyllinenkin some-surffailu jää monesti työpäivän jälkeiseen elämään. Tai oikeastaan työpäivän jälkeen alkaa some-työpäivä.. Sähköpostitulvasta puhumattakaan. Kierre on valmis. Kotiin päästyään pitää jo oikeasti valmistautua siihen, että jättää puhelimen vaikkapa eteisen pöydälle, muuten siihen tulee tarrauduttua tiiviiseen tahtiin ja vain pikaisesti tsekata twiitit, FaceT, Linkedin postaukset, sähköpostit jne jne. Ja hetkessä huomaa, että twiittejä tulikin useita, kommentteja siellä ja täällä.. Osa ”tärkeitä” ja merkityksellisiä, osa aivan turhanpäiväistä jorinaa, kota ilmankin voi elää.
Jos puhutaan, että teinit ovat jääneet luuriin kiinni, joudun kyllä itsessänikin arvioimaan tätä omaa osuuttani! Ja keskittymään siihen, että kotona jää aikaa myös oikeaan elämään perheen kesken ilman IPhone-maailmaa. Vaarallinen, hetkessä ja huomaamattaan koukuttava some. Aika kun muutenkin on rajattua, myös vapaa-aikana. Somepaastoa en kaipaa, enkä siitä haaveile- miksi niin tekisikään? Jättäisin pois kokonaan jotain merkittävääkin. Ei, mutta pieniä rajoja ja pelisääntöjä omalle toiminnalleni, kun ympärilläni on minulle tärkeitä ja aitoja ihmisiä.
Aidot hetket oikeassa elämässä ovat arvokkaita ja tärkeitä – niitä ei voi yhdelläkään päätelaitteella korvata!