tammikuu 2017

Journalismia – Tampereelta nääs

Ilokseni olen huomannut, että Moment Groupin synty ja tarina on herättänyt kiinnostusta monella eri suunnalla. Olemme saaneet erityisesti verkossa hyvin ”palstatilaa” ja huomiota. Sehän on nykyisinkin niin kovin tärkeätä yritysmaailmassa, näkyvyys. Iisalmessa ja Pieksämäellä olemme luonnollisestikin paikkakunnille iso työllistäjä ja… Lue lisää »Journalismia – Tampereelta nääs

Mistä muutos saa alkunsa?

Organisaatioissa muutoksen draivereita on monia, toiset tekevät muutoksia vasta selkä seinää vasten pakon edessä, jotkut pystyvät hahmottamaan tulevaisuuden tarpeita hyvinkin aikaisessa vaiheessa ja lähtevät rakentamaan organisaatiota kohden kaukaisempaakin tulevaisuutta. Toisilla se voi olla jokin idean tai uuden innovaation lähde tai… Lue lisää »Mistä muutos saa alkunsa?

Mitkä ihmeen tittelit!

Moment Groupin tarinaa, visiota ja koko brändiä luodessa melko loppumetreillä tuntui siltä, että jokin pala tästä palapelistä vielä puuttui. Ymmärsimme, että tehtävänimikkeet, tittelit on myös muutettava tukemaan paremmin visiotamme ”Tuloksellisia kohtaamisia”. Heittäydyimme porukalla pois vanhoista kaavoista, rikoimme aivan varmasti tunnettuja,… Lue lisää »Mitkä ihmeen tittelit!

SE ON TÄÄLLÄ!

Vihdoin sen saa kertoa –  Inan ja Midaksen contact center -liiketoimintaa kehittyy ja uudistuu ja meitä voi tulevaisuudessa kutsua yhdellä nimellä Moment Group Oy! Olen niin iloinen ja ylpeä voidessani kertoa tämän uutisen, ei enää hissipuheita Inasta ja sen tyttärestä… Lue lisää »SE ON TÄÄLLÄ!

Miten myymme tulevaisuudessa?

Otsikon kysymys on aito huoleni, myynnin onnistuminen on koko organisaatiolle iso asia. On selvää, että b2b-myyntityö elää ja on elänyt jo pidempäänkin murrosvaihetta. Perinteinen kylmäsoitto-tapaaminen-tarjous-sopimus -putki on saanut rinnalleen monta vaihtoehtoa, tehokkaampaa, jatkojalostetumpaa ja trendikkäämpää. Toiset panostavat markkinointiviestintään niin paljon, että kylmäsoittoja… Lue lisää »Miten myymme tulevaisuudessa?

Vuodenvaihde yllätti meidät kaikki!

Vuosi vaihtui ilmeisen yllättäen. Vuodenvaihteen ruuhkat yllättivät näköjään varsin monen eri tahon, mitä ilmeisemmin niin yritykset kuin myös meidät kuluttajatkin, jotka kaikki rientävät tasan vuoden ensimmäisenä arkipäivänä hoitamaan asiointejaan.. Näinhän se menee, kerta toisen jälkeen! Suomi – tuo asiakaspalvelun luvattu… Lue lisää »Vuodenvaihde yllätti meidät kaikki!

Vuosi ilman ..

Vuosi sitten tähän aikaan lupasin olla itselleni ja läheisilleni armollisempi. Ei se vuosi ihan niin sitten kuitenkaan mennyt.. Mutta yhdessä ja erityisen isossa asiassa onnistuin erinomaisesti: vuonna 2016 en potenut päivääkään varsinaisia selkäkipuja!! Se on hemmetillisen iso asia! Kiitän suunnattomasti… Lue lisää »Vuosi ilman ..