Mikä Suomessa mättää? Sano yksi asia mikä ensimmäisenä tulee mieleesi? Minulla vastaus on helppo: Erityisesti perjantaisen ilmailualan lakon kaltaiset toimenpiteet. Tämä maa ei pitkään kestä tämänkaltaista täysin mielivaltaista toimintaa. Pitkään jatkunut riita, joka vaikuttaa jo muultakin kuin vain asiapitoiselta eripuralta, jota liitot valtakunnansovittelijan voimin ovat yritettäneet ratkaista. Sopua ei arvovaltaiselta kokoonpanolta ilmeisestikään synny, kaukana siitä.
Miten on mahdollista, että Suomessa on sallittua toteuttaa lakko joka ruuhkauttaa maan päälentokentän kiireisimpänä ajankohtana perjantai-iltana? Lakko ilmeisen tietoisesti ajoitettiin ajankohtaan, jossa kaukolentojen suma on suuri. Tuhansien täysin syyttömien lomailijoiden ja liikematkailijoiden suunnitelmat ja aikataulut heittivät häränpyllyä. Lentoja järjesteltiin uudelleen, majoitettiin viivästyneiden lentojen vuoksi matkailijoita hotelleihin, peruutettiin lentoja ja vaihdettiin matkapäiviä. Järjetön härdelli täysin syyttömien kärsittäväksi! Eikä vähpätöiseksi jää lakon aiheuttamat kustannuksetkaan. Miljoona euroa näkyi jossain artikkelissa olevan.
En ymmärrä miten tämä on sallittua, mahdollista tai hyväksyttävää. Riita pitää pystyä ratkomaan tavalla tai toisella, sopimalla tai sovittelemalla. Yksikin lakko lisää uhkaa jatkuvasti heikentää kilpailukykyämme missä tahansa liiketoiminnassamme. Suomi ei ole ainoa vaihtoehto, mikä sekään ei ole uhkaus vaan yksinkertainen totuus.
Tänä on aito huolenaiheemme, kyvyttömyys ratkoa erimielisyyksiä, näin suurten vaikutuspiirin lakkojen salliminen ja kaiken kaikkiaan näköalattomuus ”pöydän eri puolilla”. Laitetaan pöytä seinää vasten jotta voidaan istua kaikki samalla puolella!