Aurinkoinen ja lämmin ilmasto tekee Suomessa asuvalle toisinaan hyvää, sitä kun on kovin vähän omissa kotioloissa tarjolla. Minä pakkasin perheen mukaan ja lähdin reiluksi viikoksi työntekoon toimistollemme Fuengirolaan. Viikkoon mahtui mukavasti Vapun ja pitkän viikonlopun myötä vapaa-aikaakin ja Espanjan alkukesän aurinko hellikin meitä ihan koko rahalla! Varsin mukava ja piristävä toukokuun aloitus! On suuri etuoikeus meillä Moment Grouplaisilla, kun voi yhdistää tällä tavoin työn ja loman.
Kaiken kaikkiaan Espanjan aurinkorannat ovat minusta aliarvostettu kohde. Siellä on mahtavat rannat, monipuolista ja herkullista ruokaa ja sää mitä mainioin. Hintatasokin on euroista huolimatta pysynyt selkeästi edullisempana kuin meillä Suomessa – mikä tokikaan ei ole yllättävä. Aktiivisille löytyy vuoristoa tai vaikkapa golfkenttiä.
Meillä Fuengirolan toimistolla on niinikään erinomaisen aurinkoinen ja hyvä ilmapiiri, tekemisen meininki näkyi, tuntui ja kuului. Juuri remontoidut, viihtyisät tilat ovat hyvällä sijainnilla keskustassa vilkkaiden kulkuyhteyksien vieressä, mikä onkin työntekijöillemme tärkeää. Ilmastointi toimii, hedelmiä ja virvokkeita on saatavilla ja jokaisella mukavasti tilaa ja omaa rauhaa tehdä töitä. Iloinen puheensorina kuuluu tasaiseen tahtiin ympäri toimistoa, kauppa käy ja haasteellisia asiakaspalvelun kohtaamisia ratkotaan eri palveluissa. Kielikylpykin kuuluu samaan pakettiin, palvelukielinä Espanjassa toimivat niinikään englanti, ruotsi ja suomi. Kerrassaan mainio meininki, niinkuin tietysti pitääkin!
Toisinaan kuulen epäileviä kommentteja siitä millaista työvoimaa Aurinkorannoilla on saatavilla. Tietämättömyys ja ennakkoluulot ovat pahimmat syyt tässäkin virheelliseen käsitykseen. Enkä toki voi olla mainitsematta jälleen myös idioottimaisen tv-ohjelman vaikutustakaan. Meillä on ollut ilo saada erinomaisen osaava jengi koolle, toki kohta kymmenen vuotta olemme Fuengirolassa jo toimineet, joten ihan keltanokkia ei olla! Meillä kaikki ovat suomalaista ja omaa henkilökuntaa, väitän että toimistomme on Aurinkorantojen centereiden lippulaiva ja kasvunsakin aikana haluaa sellaisena pysyä,laadukkaana ja luotettavana.
Asiakkaamme, kumppanimme, kaikki asiasta kiinnostuneet – kun olette Aurinkorannoilla, ilmoittakaa meille tulostanne, kutsun teidät tutustumaan toimistoomme ja sen ihanaan aurinkoiseen henkilökuntaan! Tai lähdetään tutustumiskierroksella yhdessä! Toimistomme on nyt ja jatkossakin tuloksellisia kohtaamisia tuottava Aurinkorantojen lippulaiva!
Se on Aurinkorannikko, ei Aurinkoranta tai Aurinkorannat. ”Aurinkorannikon lippulaiva”, ”Kun olette Aurinkorannikolla” jne.
Kiitos!
Kommentointi ei ole käytössä.