Yhdeksän ensimmäistä kuukautta tätä vuotta takana. Katsoin juuri myynnin seurantaamme, joka kertoo meille asiakaskohtaisesti millaisia volyymeja vuositasolla käsittelemme. Meillä on ihan mielettömän upeita brändeja asiakkaanamme, mahtavia pörssiyhtiötä, menestyviä nousukkaita – kirjo on todella kunnioitusta herättävä ja kiitollisena listaa katson. Mikä minua toimitusjohtajana eniten tässä liiketoiminnassa ja asiakasrajapinnassa kiehtoo? Mistä mä saan ne kiksit?
Mä innostun siitä, kun saan omalla sielullani, osaamisellani ja henkilökohtaisella lupauksellani lyödä kättä päälle asiakkaan kanssa, joka luottaa meihin niin paljon, että antaa merkittävän osan asiakaspalvelustaan meille hoidettavakseen. Innostun siitä, että olen saanut olla mukana rakentamassa sitä luottamuksen pohjaa, sitä kivijalkatyötä, mihin koko kumppanuus perustuu. Olen valmis laittamaan itseni likoon ja seison sanojeni takana. Asiakassuhteet herättävät minussa kunnioitusta, suurta ylpeyttä ja samanaikaisesti valtavaa nöyryyttä sille, että olemme varmasti luottamuksen arvoisia ja teemme asiat niin hyvin kuin vain voimme ja olemme yhdessä neuvottelujen hengessä sopineet. Se on samanaikaisesti sitoutumista, ammattitaitoa, lupausten lunastusta ja raakaa työtä, nöyrää oppimista ja avointa vuorovaikuttamista, että varmasti ymmärretään yhteiset tavoitteet samalla tavoin ja kohdataan ne realistisesti ja hyvässä hengessä. Se on ennenkaikkea myös bisnestä. On turhaa maalailla sellaisia kuvia seinälle, joihin ei ole millään keinoin mahdollisuutta päästä – realisimi ja optimismi yhtäaikaa on taitolaji. Se on kaiken perusta.
Minulle tavoitteellista ja tärkeää on, että
- löydetään vahva luottamussuhde
- ollaan realistisia
- löydetään vahva yhteinen tavoitetila
- sovitaan selkeät stepit
- sovitaan selkeät roolit ja vastuut
- ollaan avoimia
- ollaan rehellisiä
- vuorovaikutetaan niin hyvässä kuin huonossa
- nautitaan yhdessä yhteisestä matkasta
Tämän jälkeen hinnat, reklamaatiot, yksittäiset tekniset asiat ja kehityskohteet on hyvin helppoa kohdata ja ratkaista. Mutta alkutyö on tehty huonosti, se rakoilee tai luottamus on heikko, voi pieninkin naarmu romuttaa koko yhteisen rakennelman.
Minusta parasta on, kun asiakas huikkaa minulle puhelimessa suoraan ”Moit” – ilman että meidän tarvitsee esitellä itseämme – me kyllä tunnemme toisemme.
Rakastan tätä osaa työssäni <3. Kiitos.