Siirry suoraan sisältöön

Myyntipuheet on tehty lunastettaviksi

Siitä on muutama vuosi aikaa, kun kerroin organisaatiolle haluavani asiakkaaksi erään suomalaisen ison kuluttajabrändin. Se oli haaste ja tietynlainen haave, jonka sanoin ääneen. Monen sattuman ja myös tehdyn onnistuneen työn kautta haave konkretisoitui muuttuen todeksi. Yhtiö oli tehnyt aiemminkin töitä asiakaspalvelun ulkoistuskumppanin kanssa, joten tunnistettu oli erittäin hyvin sekä haasteita että onnistumisen mahdollisuuksia.

Myyntipuheet on myyntipuheita?

Myyntiprosessin aikana lupasin, että asiat tehdään meillä toisin kuin se mihin he olivat tottuneet. Lupasin, että reagoimme volyymivaihteluihin paremmin kuin aiemmin oli heidän kanssaan onnistuttu tekemään. Lupasin, että myymme enemmän kuin oli totuttu. Lupasin,että olemme yhteistyössä aktiivisempia kuin olivat kumppanin kanssa tottuneet. Lupasin, että seison sanojen takana, teemme kaikkemme että lupaukset toteutuvat, jos ei ensimmäisinä kuukausina niin matkan varrella. Perustelin lupaukseni, kerroin miten ja miksi. Varmasti jotkut epäilivät, toiset uskoivat. Ne olivat kovia lupauksia, ja ennenkaikkea kova luotto omaan porukkaan.

Lupausten lunastus

Siitä on nyt puolitoista vuotta aikaa, kun asiakkuus on käyttöönotettu. Mitä on tapahtunut? Vieläkö kehtaan kohdata asiakkaan muistaen ne kaikki lupaukseni?

  • Olemme reagoineet haastaviinkin volyymivaihteluun odotusten mukaisesti. Viimeisemmän kampanjan aikana vastasimme yli 96% tulleisiin puheluihin. Voin kertoa, että se on massiivinen lukema ja selkeästi ylittää tavoitteemme! Se kertoo joustavuudestamme, se kertoo myös siitä että olemme isolla joukolla kykeneviä reagoimaan nopeastikin suuriin kontaktimääriin. Se kertoo ennenkaikkea motivoituneesta ja kyvykkäästä esimiesjoukostamme ja joustavuudesta työntekijöidemme kanssa.
  • Olemme myyneet lähes tuplasti enemmän kuin viime vuonna samaan aikaan.Olemme tehneet asiakaspalvelusta aidon arvoa tuottavan yksikön. Se yksinkertaisesti tarkoittaa sitä, että tuotamme palvelua, joka tuottaa aitoa arvoa – ei vain kustannuksia.
  • Tiimimme, asiakasvastaavamme saa kiitosta reagointikyvykkyydestä, siitä että meillä asiat otetaan tosissaan, asiakasta kuunnellaan ja toiveet toteutetaan.

Ylpeä siitä, että uskoin!

Tiedättekö, että tässä kohden on hienoa olla juuri tämän jengin toimitusjohtaja! Puheet, jotka jotkut väittivät kauniiksi myyntipuheiksi, on lunastettu ja voin todella olla ylpeä osaamisestamme, asenteestamme ja tekemisen meiningistä – kuten sanoin, ylpeä koko jengistä! Luotin teihin, enkä suotta – kiitos!

Tämä on ollut mahdollista ammattitaitoisen henkilöstön voimin. Tämä on ollut myös mahdollista siksi, että olimme kyvykkäitä ajattelemaan asioita toisin, lähdimme haastamaan itseämme ja etsimään keinot, jolla voimme tehdä yhteistyöstä jotain poikkeuksellisen arvokasta, jotain eri tavalla kuin ennen. Teimme toisin. Kiitos myös asiakkaalle, joka mahdollisti rohkeat, erilaiset kokeilut ja kiitos asiakkaalle rohkeudesta toteuttaa koko asiakaspalvelu perinteisistä poiketen!