Siirry suoraan sisältöön

Elinikäinen oppiminen

Työelämä on murroksessa, työn tekeminen muuttuu, osaamisen tarpeet ja vaatimukset kasvavat. Liiketoiminta ja toimintaympäristö tuntuvat muuttuvan aivan hurjaa vauhtia – onko siis mitään mikä pysyy ennallaan? Kokeneetkin työntekijät huomaavat olevansa noviiseja ja tarvitsevat uuden oppimisen halukkuutta ja kyvykkyyttä. Tietotyön lisääntyminen, työn tekemisen hektisyys, monimuotoisuus ja jatkuva murros kasvattaa yksilön painetta ”pysyä kaiken tämän perässä”. Enää ei riitä, että kouluttautuu muutaman vuoden välein päivän seminaariannilla, vaan oppimisen ja kehittymisen tulee olla jatkuvaa ja säännöllistä, itseasiassa elinikäistä.

Aiemmin on saatettu ihannoida organisaatioissa hierarkista kehittymiskaarta ja uran etenemistä. Tälläiseen malliin oli olemassa valmiit ennakkoon suunnitellut urapolut ja -suunnitelmat tyypillisesti johtotason henkilöille, joissain ehkä koko organisaation huomioivakin malli löytyi. Tästä maailmasta ollaan päivä kerrallaan kauempana ja kauempana, tälläiset urapolut alkavat olla harvinaisia, ja tilalle tulevat yksilön huomioivia, henkilökohtaisen intressien ja toiveiden luomia uramahdollisuuksia, sellaisia, jotka voivat kasvaa vertikaalisesti, lineaarisesti tai vaikkapa viistoon – yksilön taidot ja motivaatiot huomioiden.

Olennaista tähän on, että työelämässä tulisi osaamista kehittää joustavasti eri tavoin ja säännöllisesti. Se tulisi nähdä merkityksellisenä investointina ja osaamispääoman merkittävänä kasvukeinona. Varsin usein ajatellaan, että osaamisen kehittäminen on vain sitä, kun kouluttaudutaan eri tavoin organisaation ulkopuolella tai että organisaatioon tulee vieraileva asiantuntija kertomaan miten asiat tulee tehdä. Osaamisen kehittämistä parhaimmillaan on kuitenkin nimenomaisesti myös se, mitä ja miten voidaan organisaatiossa säännöllisesti itsessään oppia. Nämä keinot tuntuvat paikoin aliarvostetuilta tai jopa unohdetuilta.

Tälläisiä keinoja ovat esimerkiksi mentorointi-malli, jossa aktori ohjaa yksilöä säännöllisesti ja nimenomaisesti yksilön kyvykkyyden ja tarpeet huomioiden. Myös työnohjauksellinen oppiminen on erinomainen keino lisätä osaamista ja yksilön kyvykkyyttä hallita uusia taitoja ja ominaisuuksia. Samoin kuin valmennusryhmät tai yksilölliset valmennukset, jonkin tietyn osa-alueen tai asiakokonaisuuden ympärillä. Myös kehityskeskustelut voidaan nähdä osaamisen ja kehittymisen työvälineeksi.

Osaamisen kehittymistä on parhaimmillaan myös oivaltaminen, toisten esimerkeistä oppiminen, yhteisistä onnistumista parhaiden käytäntöjen oivaltaminen, vuorovaikutustaitojen kehittäminen… Oppimista tapahtuu kaikkialla, ei vain työympäristössä vaan vapaa-ajalla, vapaaehtoistyössä, järjestöissä, harrastuksissa…Missä tahansa, kun on vain valmiudessa olemaan antennit avoimena.

Oppiminen ja kehittyminen ei tulisi milloinkaan olla yksilölle vain paremman palkan perässä juostava suorite. Yksilön itsensä tulisi nähdä jatkuvan oppimisen halukkuuden ja innokkuuden itselleen hankittavana vakuutuksena, johon kannattaa sijoittaa.