Olen muuten viime aikoina miettinyt, että elämä on todellakin yhtä viestimistä ja neuvottelua. Kun aamulla herään, alkaa arki neuvonpidolla – mitä vaatteita kahdeksanvuotias laittaa päällensä, mennäkkö yksin kävellen kouluun vai vanhempien kyydillä, pestäkkö hampaat nyt vai vartin päästä. Eikä se siihen jää, koiran kanssa aamupissatuksella neuvotellaan jäädänkö jumiin talon nurkalle haistelemaan muiden aamutervehdyksiä vai jatkammeko matkaa eteenpäin. Aviomiehen kanssa neuvotellaan tai ainakin viestitään päivän kulkua, kuka kuskaa treeneihin tai käy ruokakaupassa, mitä milloinkin.
Aamun askereista kun siirrytään kohti työmaata, se se vasta onkin täynnä kohtaamisia, neuvotteluja ja viestintää. Milloin asiakkaat, henkilöstö, omistajat, hallitus, kollegat, kumppanit tai vaikkapa kokonaan uusi verkosto tai sen edustaja. Neuvotellaan, sovitaan, määritellään, seurataan ja kaiken kaikkiaan viestitään. Toisinaan mukavista ja kaikille positiivista aiheista, toisinaan hankalista ja ikävistä kokonaisuuksista. Näiden kohtaamisten lisäksi tuotetaan ja saadaan viestintää satojen, ehkä tuhansien päivittäisten informaatiopisteiden kautta verkossa, sähköpostissa, whatsappissa, slackissa… Ja puhelinkin vielä muistuttaa omasta olemassa olostaan yhtenä viestintäkanavana.
Kaiken tämän jälkeen on vaikea olla toteamatta, että viestintä on yksi nykypäivän tärkeimmistä ehkä jaloimmista arjen ja työelämän taidoista? Ja samalla, ehkä juuri siksi, se on se osa-alue, joka varsin usein aiheuttaa ongelmia työpaikalla, kotona, harrastuksissa ja arjessa. Kun ei puhuttu, kun ei kysytty, kun ei viestitty, kun ei kuultu tai kuunneltu.
Meissä kaikissa tulisi olla vähintäänkin ripaus viestintäjohtajan ainesta.