Hapottaako? Selviämme silti.

Vuosi 2020, tuo kummallisuuden ja täysin ennustamattomuuden aikakausi. Lähes jokainen meistä on ollut vuoden aikana todellisen uuden edessä, muutoksien läpiviennin pyörteessä tai kohteena, muuttuneessa arjessa, taloudellisissa haasteissa… Ja kaikkea tätä sävyttää “hengissä pysymisen”-mentaliteetti. Ei ihme, jos näin seitsemän kuukauden jälkeen jossain päin kehoa hapottaa.

Kevät ja kesä on minulle aurinkoista ja energistä aikaa. Valoa, lämpöä, luonto herää henkiin, kauneutta aivan joka puolella – ihan parasta aikaa Suomessa. Syksy tuo tullessaan kylläkin kauniit luonnon värit ja tunnelmalliset illat, mutta äh mukana tulee myös se ankea, musertava pimeys. Ja mikä tylsintä, tietoisuuden kohta alkavasta pitkästä ajanjaksosta, jossa räntää, luntaa, räntää on riittämiin eikä aurinkoa juuri näe.

Mitenkähän me Suomessa nyt jaksamme tsempata yli pimeän syksyn, aikakaudella kun muutenkin jaksaminen on poikkeuksellisen kovalla koetuksella? Koronan jatkuminen ja pelko erilaisista rajauksista kalvaa tietenkin mieltä. Työyhteisö pirstaloituneena virtuaaliseen maailmaan uutta muotoa ja yhteisöllisyyttä hakien. Harrastukset monelta osin rajoitettuna, monelle syksyyn ja talveen kuuluva lomamatkailu rajoitettuna … Ja ne maskitkin vielä arkisella kauppareissulla muistuttavat meitä tästä oudosta aikakaudesta. Miten selviämme tästä kuivin jaloin yli ja pysymme toimintakykyisinä?

Itse haen voimaa arjen hyvistä hetkistä, usko pois niitä on! Nautin siitä, että voin tehdä työtäni paikasta riippumatta, se on mullistanut ajatukseni työelämästä todennäköisesti loppuiäkseni. Muistan käydä läpi myös työelämän onnistumisia, niitä kriittisiä toiminnan muutoksia, joita olemme saaneet näinä vaikeina aikoina aikaan. Toisaalta toiminnan ihmisenä pidän yllä to do -listaa, jotka vaativat vielä ponnistamista kohti parempaa, kohti jotain uutta – tämä antaa minulle tavoitteellisuutta ja suuntaa työpäivääni. Nautin siitä, että perheemme aikataulut ovat paljon väljempiä kuin aikaa ennen koronaa – se mahdollistaa aiempaa enemmän myös yhteistä aikaa. Olen kiitollinen, että läheiseni ovat saaneet olla terveenä.

Uskon, että vielä koittaa päivä, kun lähdemme perheen kanssa hyvillä mielin lomamatkalle. Uskon että vielä koittaa päivä, kun maskia ei tarvitse pitää kaupassa. Siihen asti meidän pitää jaksaa, etsiä voimaa tästä päivästä, jotta huominen on jälleen eilistä parempi!