Olen miettinyt millaisessa tilanteessa toimitusjohtaja voi kokea hallitustyöskentelyn uhkaksi itselleen ja omalle ”arvovallalleen”? Ajatuksena itselleni absurdi, jopa järkyttävä, mutta tiedän tämän olevan myös arjessa totta. Oma kokemukseni toimitusjohtajana ei ole milloinkaan ajautunut siihen, että olisin hallitustyön kokenut uhkaksi tai vaaraksi omalle työlleni – ja voin ”paljastaa”, että varsin vaikeitakin aikoja on toimitusjohtajuuteeni liittynyt! Edelleen kuitenkin uskon siihen, hallitus kokoontuu tekemään päätöksiä yhtiön edun mukaisesti, vaikkakin toisinaan keskustelut ovatkin olleet ”rikkaita ja monisyisiä”, toisinaan jopa päätökset sellaisia, joita itse en olisi missään kohden ehdottanut. Mutta aina lopulta se yhteinen näkemys on syntynyt ja toimivan johdon edustajana eli toimitusjohtajana olen voinut näitä asioita jalkauttaa tai ainakin pyrkiä siihen. Tottakai jokainen toimitusjohtaja myös tietää, että hallituksen tehtävänä on mm. erottaa toimitusjohtaja, mutta sekään ei todellakaan voi olla päällimmäinen ajatus hallituksen kanssa yhteisessä matkassa!
Tähän kohtaan on hyvä muistuttaa, että hallituksen rooli toimivan johdon innostajana ja kannustajana on merkityksellinen. Ajattelen, että hallituksen tehtävänä on saada ”toimitusjohtaja lentoon”, joka mahdollistaa sitten taas erinomaiset liiketoiminnan tulokset. Toimitusjohtajakin kaipaa arjessaan sparrausta, haastamista ja tukea, se luo hyvällä tavalla motivaatiota ja jaksamista arkeen, sitä tarvitaan! Vanha kunnon sanonta, hallituspäivän tulisi olla toimitusjohtajan paras päivä, pitää niin paikkansa. Jokaisen hallitusroolissa pitäisi lähtökohtaisesti yrittää muistaa tämä! Ilman toimivaa, hyvää johtoa, on hallituskin melko turhanpäiväinen kollegio.
Niin, sitten se epäkohtaisuus, missä toimitusjohtaja kokee hallituksen uhkana, mistä se kumpuaa? Ehkä joissain tapauksissa toimitusjohtaja voi olla myös itse yhtiön omistaja, joka tietysti tekee oman leimansa tähän asemointiin. Mistä tämä ”hallituksen uhka” voi johtua? Tulee mieleeni muutamakin mahdollinen, kipeäkin seikka;
1) Hallitustyö nähdään viisastelijoiden kerhona, jossa jälkiviisaus ja turhanpäiväinen panettelu ovat eteenpäin katsomisen ja auttamisen sijasta arkipäivää. Ei ole syntynyt kokouksissa minkäänlaista lisäarvoa toimitusjohtajalle.
2) Hallitus ei kykene luomaan lisäarvoa yhtiön liiketoimintaan eikä kykene antamaan ratkaisuehdotuksia toimitusjohtajan haasteisiin ja murheisiin. Kompetenssi, ammatillinen osaaminen puuttuu?
3) Vuorovaikutus on totaalisesti rikki.
4) Yhteiset tavoitteet, suunta tai pelisäännöt ovat kadoksissa. Sen sijaan, että oltaisiin samassa pöydässä, ollaan täysin eri pöydissä – ei pelkästään eri puolella pöytää! Ehkä myös roolit ja vastuut ovat kadoksissa!
5) Yhtiön arki on tulipalosta toiseen juoksemista. Toimitusjohtaja ei ehdi pysähtyä nostamaan katsettaan ylös arjen oravanpyörästä. Hallitustyö tuntuu siksikin turhalta ja turhauttavalta ajanhukalta.
6) Toimitusjohtaja itse ei ole ”avoinna”, vaan haluaa pitää valtaa, tietoa ja kunniaa vain itsellään? ”Minun tonttini, johon ei muiden tarvitse tulla sotkemaan!”.
Yhtä kaikki. Vaikea tilanne, josta poispääsy varmasti tarvitsee paljon yhteistä keskustelua, vuorovaikutusta ja yhteisten pelisääntöjen sopimista. Ja lisäksi, tai ehkäpä eniten tarvitaan sitä kuuluisaa ”lujaa tahtoa” saada hallitustyöskentelystä aitoa lisäarvoa!
Olisipa hienoa kuulla Sinun kokemuksiasi aiheesta? Oletko sinä toimitusjohtajana kokenut hallitustyön turhanpäiväiseksi ajanhukaksi, silkaksi viisasteluksi? Oletko ollut yhtiössä hallituksessa, jossa toimitusjohtajalla on ollut tämän kaltaisia tuntemuksia? Kerro!