Hallitus on varsin turha kollegio, jos yhtiöllä ei ole ammattitaitoista ja energistä toimitusjohtajaa
Itse uskon tähän väittämään varsin vahvasti. Uskon myös vähintääkin yhtä vahvasti siihen, että hallituksella on merkityksellinen rooli toimitusjohtajan tukemisessa monella eri tavoin. Ilmeisintä on tietenkin hallitustyöskentelyn yhteinen tekeminen, kuten kokousten esityslistan ja materiaalien valmistelu yhdessä puheenjohtajan kanssa sekä itse hallituskokousten aktiivinen vuorovaikutteisuus. Mutta se on paljon muutakin kuin hallituskokouksia, se on yhteistä tekemistä myös kokousten välillä, yhdessä sovituin tavoin ja tiheyksin. Ja se on ennenkaikkea yhtiön edun mukaista vuorovaikutusta, jossa huomioidaan inhimillisyys, arvostus ja luottamus.
Hallituspäivän tulisi olla se toimitusjohtajan paras päivä.
Kuulin tässä taannoin vähintäänkin mykistävän esimerkin elävästä elämästä, jossa hallituksen puheenjohtaja oli sanonut toimitusjohtajalle; ”Olet hallituksen kokouksessa mukana, mutta vastaat vain jos sinulta kysytään.”. Asetelma oli kaikessa raadollisuudessaan valmis. On vaikea nähdä, miten tällä mallilla toimitusjohtaja on voinut milloinkaan saada hallituksesta lisäarvoa itselleen, ehkä myös yhtiölle tuotettu lisäarvo on jäänyt tällä tavoin kapeaksi? Miten hallitus on voinut saada yhtiön tilanteesta riittävän kattavan ja oikeallisen kuvan, saati osannut tehdä strategisia päätöksiä, kun niinkin merkittävän henkilön kuin toimitusjohtajan aktiivisuutta on kokouksessa rajattu? Hallituksen kokoukset ovat paikkoja, jossa toimitusjohtaja kertoo yhtiön tilanteesta avoimesti, pelkäämättä tuoda esiin myös niitä huonoja uutisia. Se on hetki, kun yhdessä katsotaan tulevaan, mietitään toimenpiteitä ja tehdään yhtiön edun mukaisia päätöksiä, jotka toimitusjohtaja toiminnallaan jalkauttaa. Se edellyttää jokaisen läsnäolijan avointa, mutta myös turvallista aktiivisuutta.
Toimitusjohtajakin on ihminen, siksi myös hänen jaksamisesta on pidettävä huolta
Toimitusjohtaja, joka on työnsä alle uupunut tai liiaksi stressaantunut, ei voi olla yhdenkään yhtiön etu. Hallituksella ja hallituksen puheenjohtajalla on tähän se kuuluisa näköalapaikka ja täysi mahdollisuus vaikuttaa toimitusjohtajan jaksamiseen ja ”työn imun” pitämiseen hyvällä tasolla. Hallitus voi myös tarvittaessa vaalia sitä, että toimitusjohtajalle jää mahdollisuus ladata akkuja jaksaakseen yleensä kovin hektisessä arjessa – ei ole itseisarvo pitää toimitusjohtajaa hallituksen suunnalta ”toimintavalppaana 247″, vaikkakaan kyseessä ei ole työaikaan sidottu työtehtävä. Hallituksen on syytä myös havaita ja muistaa, että toimitusjohtaja kaipaa palautetta työstään – asiallista, rakentavaa ja myös sitä positiivista. Itseluottamus ja myös itseymmärrys on tärkeä ominaisuus johtajan roolissa, hyvällä itsetunnolla varustettu voi johtaa myös onnistuneesti muita. Siksi myös hallitukselta on ammattimaista ja arvokasta, kun mukana on inhimillisyyttä, arvostusta, empatiaa ja motivointia kaikessa tekemisessään suhteessa toimitusjohtajaan. Jokainen toimitusjohtajaksi ryhtyvä ymmärtää, että toimitusjohtajan pestit ovat tuulisia ja haastavia, ja että erottaminen on melko yksinkertainen toimenpide. Joka tapauksessa hallituksen on syytä sisäistää; ”toimitusjohtajuus on elin, mutta toimitusjohtaja on ihminen.”.