Siirry suoraan sisältöön

Kohtaamisia!

Kuuntelin tänään aamulla ajaessani kohti Kuopiota Sarasvuon lähetyksen viime maanantailta. On se huikea äijä. Oikeasti. Puolitoista tuntia yksinpuhelua ja silti jaksan kuunnella MITÄ sieltä seuraavaksi tulee. Se ei ole ainakaan minulle tyypillistä, että jaksaisin keskittyä noin pitkään yhden ihmisen puheeseen, mutta hänen ajatuksiaan kuuntelin korvat höröllä – ja kello oli puoli kuusi aamulla! Aiheena oli Maailma täyttyy kohinasta, vain kohtaaminen jää.

Puoleentoista tuntiin mahtui vaikka mitä, kannattaa kuunnella. Päällimäisenä mielessä tietysti eri asiakaspalvelullisest kohtaamiset, hyvät ja ne huonot. Kumpi jää helpommin mieleen – niinpä. Kuinka tärkeitä kohtaamiset onkaan. Oikeasti, kuunnelkaa! Huikeaa tarinaa Omasairaalan hienosta, käännetystä ajatusmallista jossa maksimoidaan asiakkaan ajankäyttö- joskin liiketoiminnallinen hyöty sielläkin sitten on _tietenkin_ taustalla, mitäpä muutakaan? Harva meistä työpäiväänsä hyväntekeväisyydellä pyrkii täyttämään.

Kohtaamisista puheenollen, keskiviikkona sivistin itseäni Asiakaspalvelukokemus.fi seminaarissa, sielläkin paljon #kohtaamisia16. Ja oma kohtaaminen esiintymislavalla yleisön edessä – sekin jännittävää ja tunteita herättävää. Kerroin monikanavaisen asiakaspalvelun konkreettisista muutoksista tässä murroksessa yhdessä Tomi Korppi Korpaeuksen kanssa, niin ja Bill Murrayn ;-).

Ainutlaatuisia hetkiä oli tänäänkin – Midaksen esimiespäivät Kuopiossa – upeita kohtaamisia mahtavan jengin kanssa.

Ihmisten vaikutusta ei voi ohittaa mikään. Se vaan on niin.

Tunne ja kokemukset.. oliko joskus ajatus, että big data tulee jyräämään kaiken allensa, millään muulla ei ole väliä kuin tiedolla? Kyllä minä väittäisin, että erilaisilla kohtaamisilla sitten kuitenkin on enemmän merkitystä. Me ihmiset tehdään liiketoiminta, vaikka mukana olisi robotteja, digitalisaatiota, dataa..  Ihmisten vaikutusta ei voi ohittaa mikään. Se vaan on niin.

Kohtaamisiin!