Tavoitteet

Minulle tavoitteilla on aina ollut suuri merkitys, jollain tapaa tavoitteet ovat kantaneet minua pikku lapsesta alkaen eteenpäin. On tullut karvaita pettymyksiä, onnistumisia, superonnistumisia ja sitten joskus elämä on vaan ajelihtinut eteenpäin haluamallaan tavalla. Sopivasti varmastikin kaikkea. Ja todellakin, Siperia on opettanut käsittelemään erityisesti karvaita pettymyksiä, onnistumisia harvoin tarvitsee opetella käsittelemään – olemme siinä luonnonlahjakkuuksia. Vieläkin mikä tahansa tappio, kaupan menettäminen, tavoitteissa epäonnistuminen ketuttaa vietävästi, mutta nykyään se on jo hallitumpaa tunteiden virtaa kuin nuoruudessani. Ihan hyvä niin.

Eniten olen asettanut itselleni tavoitteita, en kenenkään muun määräämänä tai ohjaamana, vaan itse itseäni ruoskien eteenpäin. Osa tavoitteista on ollut sellaisia, joista en ole puhunut kenellekkään, ne ovat olleet omia sisäisiä juttujani. Osa on niitä, joista on tullut avoimesti toreilla ja turuilla huudeltua. En osaa kovin hyvin erotella, mikä on määritellyt tämän rajan, milloin olen niistä puhunut ja milloin olen jättänyt ne omaan tietooni. Itsesuojeluvaisto tai epäonnistumisen pelko en usko olevan syynä. Tietynlainen itsekkyys varmasti voi asiaan vaikuttaa. Varmasti tähän löytyisi syitä, kun asiaa tutkiskelisi hieman tarkemmin.

Henkilökohtaiset tavoitteet johdattelevat elämääni eteenpäin, teen tietoisesti sekä tiedostamatta valintoja, jotka matkaavat kohti seuraavaa päämäärää. Tavoitteet, päämäärät voivat olla pieniäkin asioita, ei niiden tarvitse olla merkittäviä mestaruuksia tai hienoja titteleitä, ne voivat olla hyvin pieniäkin päivittäisiä asioita. Ne ovat vaan saaneet jostakin syystä huomionarvon itseltäni ja päässeet “to do”-listalle. Toisessa äärilaidassa tavoitteet voivat olla jotain sillä hetkellä hyvin utopististakin, jokin sellainen, joka voisi olla vaikkapa unelma, mitä kohden kulkea pala kerrallaan. Ja toisinaan tapahtuu jotain sellaista, mitä et ole koskaan kuvitellut edes tapahtuvan, niidenkin tilanteiden hallinta hetkessä sitten vaan kuuluu elämään.

Jollain tapaa koen, että jos minulla ei olisi näitä omia sisäisiä tavoitteitani, ajelehtisin päämäärättä päivän kerrallaan, kuin odottaen, että jotain tarttumapintaa saapuisi joskus kohdalleni – tietämättä edes mitä odottaisin. Tuntuisi, että olisin eksyksissä metsän siimeksessä, eikä mitään aavistusta mihin mennä. Jos en asettaisi tavoitteita jopa unelmia, tuntuisi kuin en odottaisi elämältä enää mitään – ikäänkuin olisin jo saavuttanut kaiken, mitä elämältäni haluan. Tyhjää!

Kunpa organisaatiossakin pystyisimme asettamaan tavoitteet oikein, selkeästi ja selkokieliseksi, niin olisi erinomaista. Ehkä se onkin minun yksi tavoitteeni!

Haastan teidät arvon lukijat pohtimaan omia tavoitteitanne, omaa unelmaa, määränpäätä. Miten ne saavutetaan ja ennenkaikkea miten Sinä voit vaikuttaa oman unelmasi täyttymiseen, on se sitten työelämässä, arjessa, harrastuksessa, missä tahansa. Anna itsellesi hetki aikaa ja pohdi – Sinä olet oman elämäsi herra!

 

Advertisements