Naisen valinta?

Olin taannoin kertomassa nuorille naisille naisjohtajuuden arjesta.  Nämä nuoret, innokkaat naisen alut olivat erityisen kiinnostuneita siitä miten perhe-elämä ja työura voidaan sovittaa yhteen – mitä se vaatii onnistuakseen? Omia kokemuksianihan vain heille pystyin kertomaan, mutta sitähän he halusivatkin kuulla, omaa työuraansa ja tavoitteitaan vasta miettiessään.

Olin itse nelikymppinen, kun saimme kuopuksemme ja toisaalta, esikoisemme näki päivänvalon kun olin kaksikymppinen. Ei siis aivan perussettiä, lastemme väliin mahtui pitkä pätkä työuraakin. Kuopuksemme synnyttyä vietin äitiyslomaa (terminologia olkoot mitä on) reilut puoli vuotta ja sen jälkeen palasin vähitellen työelämään takaisin, ensin osa-aikaisesti työskennellen ja sitten täyspäiväisesti. Kiitos työnantajan, kiitos mieheni ja kiitos sukulaiseni, jotka mahdollistivat tämän. Se oli minulle tärkeää. Jälkeenpäinkin ajatellen, kaipasin työelämään vaikka kuinka myös vauva-arki oli ainutlaatuisen ihanaa.

On epäoikeutettua yrittää pitää yllä mielikuvaa, jossa nainen hoitaa perheen ja tekee työtä sen mitä perheeltään kykenee ja ehtii. On oikeutettua antaa perheen itse valita miten arkensa ja roolinsa muodostaa. Ei ole olemassa äidin velvollisuutta hoitaa vauva-aika kotona eikä isän velvollisuutta tuoda raha perheen pöytään. Nämä velvollisuudet ja roolit kukin rakentakoot perheen sisällä itse, se ei kuulu muille.

Onneksi elämme valtiossa, jossa yhdenkään naisen ei tarvitse valita työuran Ja perheen väliltä. Voi tehdä kuten parhaaksi katsoo, kuten kyvyt ja tahtotila riittävät ja kuten oman perheen kesken asiat valitsee. Hatunnosto sille!

Advertisements