Tietoa, dataa, bigdataa. Tietoa tarvitaan, että voidaan johtaa. Se on selvää, että elämme tiedon maailmassa ja sillä on tärkeä rooli kaikessa toiminnassamme – en vähättele sen merkitystä hetkeäkään. Meillä omassa työpäivässämne mitataan tuhansia ja tuhansia sekunteja, minuutteja, erilaisia kontakteja ja kestoja. Lasketaan keskiarvominuutteja, palvelutasoja ja vastausprosentteja, mitataan onnistumisia ja ratkaisuja. Kaikki raakoja lukuja, joiden perusteella pyritään toimimaan oikein, resurssoimaan oikein, ennustamaan ja analysoimaan. Luvut ja niiden mittaaminen kuuluvat joka päiväiseen leipäämme.
”Tilastot ovat pohjalla, mutta muutokset tehdään tunnejohtamisen avulla. Esimiestyöskentely, kokonaisuudessaan johtaminen on vuorovaikuttamista yhteisössä, erilaisten ihmisten kanssa toimimista, ryhmadynamiikkaa ja tunteiden varsin kirjavaa sekamelskaa.”
Mutta miten sitten tunnejohtaminen? Miten raaka data, tilasto ja tunneäly liittyvät yhteen? Voiko ihmisiä johtaa pelkällä tiedolla – ei voi. Yksikään vastausprosentti ei muutu paremmaksi, vastausaika nopeammaksi, kontaktin hoito ratkaisukeskeisemmäksi tai myyntitavoitteet täyty ilman vuorovaikuttamista ihmisten kanssa. Tilastot ovat pohjalla, mutta muutokset tehdään tunnejohtamisen avulla. Esimiestyöskentely, kokonaisuudessaan johtaminen on vuorovaikuttamista yhteisössä, erilaisten ihmisten kanssa toimimista, ryhmadynamiikkaa ja tunteiden varsin kirjavaa sekamelskaa. Toimiva organisaatio ei synny pelkällä tiedolla, päätösten pitää tuntua oikeilta, tehdyt asiat pitää tuntua vielä seuraavanakin päivänä oikeilta. Esimiestyöskentelyn tavat pitää tuntua oikealta ja ennenkaikkea niiden pitää myös vaikuttaa oikeilta. Siitä syntyy tiedon ja tunteen yhteisvoimin myös luottamus. Tämä on hyvin merkityksellinen asia, joka välillä on tuntunut vaikealta sisäistää itsellenikin – kuinka paljon voi tai pitää antaa tunteille painoarvoa. Johtaminen, esimiestyöskentely on taitolaji, se ei tapahdu pelkän tiedon valossa, tieto edesauttaa ja on välttämätöntä, mutta vuorovaikuttaminen ihmisten kanssa on avainasemassa käytännön työssä.
”Eikö sekin ole fakta, että paras joukkue voittaa – ei paras valmentaja, ei paras pakki, ei paras hyökkääjä tai maalivahti – Paras Joukkue voittaa!”
Katsotaanpa vaikka urheilujoukkuetta h-hetken koittaessa – siis silloin, kun huippusuoritusta tarvitaan. Valmentaja on käynyt aiemmin läpi taktiikat, pelin säännöt on kaikille selvät ja useimmiten myös välineistö ja ympäristö on jokaiselle kristallinkirkasta. Jokainen tietää roolinsa, paikkansa ja tehtävänsä ja ennenkaikkea huippusuorituksen tavoite on selkeänä takaraivossa jokaisella. Valmentajan tehtävänä on tsempata, tukea ja tarvittaessa kannustaa tekemään paremmin ja yrittämään lujemmin, olla lähellä ja läsnä. Korjata virheitä ja antaa palautetta. Ja kuinka moni huippuvalmentajakin elää tunteella – täysillä – mukana!! Pelaajista puhumattakaan!! Elää hetkessä, nauttii ja tuntee kentän joka kohtaamisen! Eikö sekin ole fakta, että paras joukkue voittaa – ei paras valmentaja, ei paras pakki, ei paras hyökkääjä tai maalivahti – Paras Joukkue voittaa! Ehkä työelämäkin kaiken tiedolla johtamisen huumassa voisi tästä tunneherkkyydestä ottaa joltain osin opiksi?