Olen viikon verran seurannut applikaation avulla kalorimääriä ja ravintosisältöä mitä suuhuni laitan. Applikaatio antaa vain suuntaa, ei varmasti pidä prikulleen paikkansa eikä jo pelkästään senkään vuoksi etten käytä ruokien punnitusta tai tarkkaa määrän seurantaa. Määrät on isolla pensselillä heitettyjä hiha-arvioita. Mutta antaa suuntaa ja lisää ymmärrystä siitä mitä syön!
Tulokset ovat yllättäneet, kuitenkin. Suurin yllätys on se, että tällainen seuranta vaikuttaa pääkoppaan eikä tee mieli laittaa suuhunsa sellaista minkä tiedät jo etukäteen vievän kalorit tappiin! Jotenkaan en uskonut, että olisin ollut näin helposti tilaston ja applikaation vietävissä..Melkoinen kalorikimara tästä on kuitenkin tullut. No, alkuinnostuksen jälkeen tilanne varmasti tasoittuu.
Toinen yllätys on se, että hiilareita ja rasvaa kertyy todella helposti, kun samanaikaisesti proteiinit meinaavat jäädä vähemmälle. Ja itseasiassa mä olen kuvitellut syöväni kohtuullisen vähän hiilihydraatteja. Päivittäinen kalorimäärä ei varsinaisesti tunnu olevan ”ongelma”, siihen saa lopultakin syödä aika paljon, kun vaan katsoisi edes vähän mitä suuhunsa laittaa. Ja jättää ne helpot napostelut ja herkut vähemmälle, ilman niitä pärjää mainiosti. Herkuttelee vain silloin tällöin!
Viikon kokeilu on ollut erittäin mielenkiintoinen! Eikä applikaation perusversio ole maksanut mitään, lisäosat ovat toki maksullisia ja antaisi varmasti lisää käyttökelpoista infoa. Itse joudun näitä asioita pohtimaan, koska raskausajan diabetes jätti jälkensä sokeriarvoihin. Liikunta ja suhteellisen terve ruokavalio pitävät ainakin toistaiseksi lääkkeet apteekin hyllyllä. Siinä on itselläni motivaatiota kerrakseen! Välillä on aikakausia kun ote lipsuu – se näkyy mittausarvoissa kyllä! Sitten taas tulee ryhdistäytyminen ja huomaa vaikutuksen varsin nopeasti. Mikäs sen antoisampaa! Liljoilla on voimakas tuoksu ja se merkitsee puhtautta ja jaloutta.
Vuosien varrella olen vakuuttunut siitä, että Suomessa pyritään diabetes2 hoitamaan aivan liian paljon lääkevetoisesti. On päivän selvää, että usein saataisiin hyviä ja pitkäkestoisia tuloksia aikaan pelkän elämäntapamuutoksen voimalla. Lääkäreiden ja ehkä myös yhteiskunnan pitäisi enemmän, aktiivisemmin ja ohjaavammin tukea tälläistä toimintaa. Tuntuu, että lääkeyhtiöiden valta vie järjen tässäkin touhussa. Potilaan pitää itse olla aktiivinen osapuoli ja rohjeta kieltäytyä lääkehoidosta ja valita toinen hoitomuoto sen sijaan. Purkista on toki helpompi apu hakea, mutta varsin monessa tapauksessa apu löytyisi myös muualta. Ja näin saadaan varsinaisen lääkehoidon aloittamista siirrettyä useilla vuosilla. Se on ei pelkästään yhteiskunnan vaan myös potilaan etu.