Olen kohdannut viime aikoina muutamankin itselleni yllättävän uutisen, jossa pitkään ja hartaasti yrityksessä vaikuttanut henkilö onkin tehnyt yllätyskäänteen ja poistunut yrityksen riveistä. Ja ainakin sivusta seuranneelle näyttää siltä, että ilman dramatiikkaa, ilman suuria elkeitä – elämä vain vienyt toiseen suuntaan. Sellaistahan se on, Ihmiset tekevät valintoja päivittäin, toiset pienempiä ja jotkut sitten vähän isompia, eikä se tarkoita kenenkään tai minkään epäonnistumista, ehkä jopa päinvastoin!
Miten yritys toipuu selkeästi avainhenkilön lähdöstä? Henkilö on saattanut antaa kasvonsa, sydämensä ja koko sielunsa yrityksen kasvuun ja syntyyn. Yritys on ottanut kaiken ilolla ja avoimesti vastaan, hyvässä yhteistyössä. Arvostanut tekijäänsä ja antanut tekemiselle arvoa. Mutta silti, yksikään hyvä organisaatio ei voi rakentua yhden ihmisen ympärille. Organisaatio ei ole yhden henkilön show. Pitää varmistua jokaisen ymmärtävän että asiat ja asiakkaat ovat yrityksen EI kenenkään omia. Tiedonkulku ja tiedon saatavuus on avainasemassa, ne eivät voi olla yhden henkilön sähköpostin kätköissä tai koneen hakemistossa. Tiedon on oltava yhteistä. Asiakkuussuhteet eivät myöskään ole syytä rakentua yhden ihmisen varaan, yrityksen tulee luoda käytäntö joka varmistaa myös tämän. Vaikkakin henkilökemiat ja tunnesiteet ovat nykypäivänä avainasemassa myös yritysten välisessä kaupankäynnissä.
Henkilösidonnaisuus helposti korostuu kaikessa tekemisessä, mikä tavallaan on luonnollista. Ihmiset tekevät, tuntevat, vaikuttavat ja välittävät. Tämän kaiken taustalla pitää olla käytettävyydeltään hyvät tietojärjestelmät, johon relevantiksi todettu tieto myös kirjataan, raportoidaan ja tallennetaan. Järjestelmien lisäksi toimivat prosessit ja menettelyohjeet ovat tärkeässä asemassa. Koulutukset ja erilaiset varamieskäytännöt eivät myöskään saa unohtua, vaikkakaan harva yritys pystyy enää ylläpitämään täydellistä varamiehitystä.