Siirry suoraan sisältöön

Hymyn verran parempi?

Olen vakuuttunut – hymyilemällä pääsee parempiin tuloksiin! Tästä oli vahva tunne entuudestaankin, mutta tänään charmantti ja vielä kovin pätevältäkin vaikuttanut Kalle Ruuskanen sai minut asiasta entistäkin vakuuttuneemmaksi Asiakaspalvelu2016-seminaarissa. Kalle kertoi hienoja onnistumistarinoita siitä, miten hän oli saanut luotua organisaatiossa sekä parempaa työviihtyvyyttä, asiakasuskollisuutta ja vielä viivan alle tulosta niinkin yksinkertaisella asialla kuin iloinen ja hymyilevä tervehdys! Varmaan siinä muutakin osaamista ja johdettua tekemistä oli, mutta tuossa se tärkein muutos aiempaan toimintaan.

Itseasiassa juurikin menneellä viikolla työpaikalla mietin, että kuinkahan monta hymyä saan tervehdyksen kera käytävällä kohdattua yhden päivän aikana. Sekosin jossain kohden laskuissani mikä on vain positiivinen asia! Minulle on itselleni tullut vuosien varrella kovin merkitykselliseksi, että kohdatessa huikataan moit tai huomenet – kukin tavallaan ja tyylillään, mutta mielellään hymyn ja ilon kautta. Kalle kyllä tähän vielä ehdotti lisättäväksi hupaisat yläfemmat tai erikoiset hypähdystervehdykset, mutta jos nyt ei ihan kaikkea ahnedita kerralla… Iloinen tervehdys ei jokaiselta tule luonnostaan, tiedän! Kenenkään omaan asenteeseen tai kotoa opittuun tapaan en voi vaikuttaa, mutta omalla esimerkilläni ja tietysti tomintamalleilla ja organisaation kulttuurilla voin vaikuttaa siihen, että meillä se Moikkaus ja Hymy olisivat tapa kohdata kollega. Se on myös konkreettista välittämistä ja viitseliäisyyttä toista kohtaan – mikä sen tärkeämpää työyhteisössä?

Ja johtajan ominaisuudessa voin aivan rehellisesti sanoa, että se tuntuu hyvältä sydämessä saakka, kun henkilöstö käy huikkaamassa Hyvät Viikonloput tai kurkkaa huoneen ovesta sisään vain pelkästään toivottaakseen Hyvät Huomenet. Se todella tuntuu! Kiitos niistä kohtaamisista jokaiselle! Uskon, että tälläisellä tavalla toimia on jokaiseen meistä hyvin samanlainen vaikutus, en ole poikkeus.

Kalle sanoi hienosti – mieti menetkö töihin täyttämään kollegasi ja asiaakaasi odotukset vai voisitko mennä töihin ylittämään kollegasi ja asiakkaasi odotukset! Terminologiassa pieni ero, mutta merkitysero on valtavan suuri! Kuulin jopa sellaisen lausahduksen kuin että ole ”Onnelistaja! Iloistaja! Tee kollegastasi iloinen”. Olisipa hienoa yltää siihen, että voisi ylittää sekä asiakkaan että kollegan odotuksia jokaikinen päivä, edes yhden kerrallaan! Siinä meille jokaiselle taas kerran haastetta.

On aivan selvää, että ilon ja hymyn kautta asiat ovat helpompia ja mukavampia. Jopa ne ikävämmätkin asiat. Miksi siis säästelisimme niitä? Kuluuko hymy? Katoaako ilo, jos sitä käyttää liiaksi? Enpä usko. Hymy tarttuu, ilo leviää – kumpikaan ei käyttämällä lopu! Ja opin myös tänään sen, että hymyyn tarvitaan 22 lihaksen aktivointia ja se samalla polttaa myös kaloreita!