Tänään oli mieleenpainuva asiakaskokemus niinkin ihanassa paikassa kuin koruliikkeessä. Astelin ovesta liikkeeseen sisään joululaulujen tahtiin ja myyjä heti iloisin tervehdyksin kysyi voisiko hän olla jotenkin avuksi. Kerroin, että sain käskyn käydä katsomassa joululahjaa itselleni, mutta ei oikein ole tarkkaa tietoa mitä haluaisin. Myyjä oli heti juonessa mukana, totesi samantein ”Tietenkin timantteja!”. Nyökyttelin – täsmälleen samaa mieltä. (Oletettavasti mieslukijat lopettavat lukemisen viimeistään tähän hetkeen – mutta hei, joulu tulossa!!)
Niinpä aloitimme tutkimusmatkan timanttisormusvitriiniin. Löytyikin heti yksi valioyksilö – aivan ihana! En viitsinyt edes kokeilla, koska jopa minä näin, että hintalappu paukkuu ihan liian korkealle – se olikin vaatimattomasti kuuden tonnin luokkaa. Sovimme, että josko selkeästi edullisempaa kuitenkin. Muutama sormus katsottiinkin, mutta ei oikein meinannut löytyä mieluisaa. Väärän näköistä, väärän hintaista tai muuten vaan ihan väärä.
Myyjä oli viipymättä tilanteen tasalla, heitti sorumukset takaisin vitriiniin ja kertoi innostuneena ”Aivan mahtavan kauniista korvakoruista, sellaiset, jossa on kauniit juuri sinulle sopivat timantit”. Ja niinhän me kävimme ihailemassa kolmen tonnin korvakoruja! Kolmen tonnin. Olihan siinä ihanat ja isot timantit, tyhmempi (siis minä) toki ei edes osannut arvioida olivatko timantit vai jotain muuta. Ei mene ihan minun genreen maksaa korviksista kolmea tonnia – sorry vaan.
Myyjän tahtotila ei vieläkään varsinaisesti murtunut eikä hän lähtenyt tässäkään kohden etsimään ”satasen koruja” vaan siirtyi takaisin sormusvitsiinin ääreen sanoen ”Minulle tuli yksi vielä mieleen, joka voisi olla juuri sinulle täydellinen…”. Ja kappas, aivan oikeassa oli – siitä yhdestä tehtiin kaupat, hintalappukin osui laveasti tulkiten lähes kohdilleen. Ja kuten arvata saattaa; tänään juuri päättyvä -20% alennuskampanja, hän voi juuri tähän tuotteeseen sen nyt poikkeuksellisesti antaa. Avot – se se sitten on.
Hämmentävän hienoa ja määrätietoista ammattitaitoa. Ei peräännytä, ei luovuteta, ei lähdetä hintahalvennuksessa heti ääripäähän ensimmäisen EIn jälkeen. Etsitään ostajalle sopiva ratkaisu (voiko korussa puhua ratkaisusta.. tietenkin voi!) ja pidetään kuitenkin oma määrätietoinen tavoite. Arvostan tätä otetta! Ja kaikki vielä hienovaraisesti ja positiivisesti kauppaa tehden.
Yksi mitä jäin pohtimaan, olisinko saanut samanlaisen myyjän ”reittivalinnan”, jos olisin kävellyt koruliikkeeseen lenkkareissa ja verkkareissa, hiukset ponnarilla tai lippalakkiin verhoutuneena? Nyt olin sinällään arkisesti, mutta kuitenkin business-vaatetuksella. Pitäisikö kokeilla ilmiötä uudelleen erilaisella lookilla? Enemmän uskon siihen, että tämä kokenut myyjä ”tunsi” asiakkaansa, näki mahdollisuutensa ja tarttui kiinni kuin sika limppuun, mutta hoiti asiansa äärimmäisen ammattitaitoisesti ja hienovaraisesti ilman pienintäkään pakkomyynnin tai tyrkyttämisen tunnetta! Olin asiakkaana kyydissä, kun minut vietiin maaliin. Arvostan!
(Tarinan pääosan esittäjä, laskun maksava mieheni, ei vielä tarkalleen ottaen tiedä mitä tuli ostettua. Mutta tein työtä käskettyä ja hain mieleiseni. Happy end joka tapauksessa?!)