Tarrauduin neljä vuotta sitten ensimmäistä kertaa kohtuullisen tuoreena toimitusjohtajana Inspectan ISO9001:2008 auditointeihin, silloin Ina Finlandin yhteyskeskuksen nimissä. Se oli luonnollisestikin uudelle toimarille jännittävä ja opettava alkutaival laatujärjestelmän ihmeelliseen maailmaan. Käytiin prosessit läpi tarkalla haravalla, kokonaisuudessaan laatusertifionti auditointeineen oli uutta ja ihmeellistä minulle. Meitä oli tuolloin auditoinnin piirissä n. neljänkymmenen hengen joukko ja auditoitavia toimipisteitä yksi, Tampereen silloinen yhteyskeskus. Hienosti oli organisaatio tehnyt oman työnsä ja auditoinnit silloinkin läpäistiin! Meille arvomaailmassakin merkittävä laatujärjestelmä on ollut käytössä jo vuodesta 2008, joka vuosi on auditoitu osa prosesseista ja kolmen vuoden välein koko laatujärjestelmä.
Tällä viikolla olimme jälleen kerran Inspectan tarkan ja analysoivan silmän alla. Kolme pitkää päivää, jokaisen prosessin läpikäyntiä, tarkennuksia, toteamuksia ja paljon hyviä keskusteluja sekä kehitysideoita prosessien omistajien kanssa. Nyt meitä auditoinnin piirissä oli neljä tuotantopistettä sekä myyntikonttori, siis kaikkinensa toimintaamme tarkasteltiin kokonaisuudessa viisi kaupunkia ja 250 hengen joukko alamme moninaisia ammattilaisia. Neljässä vuodessa on tapahtunut paljon. Olemme kasvaneet neljänkymmen hengen tehotiimistä Suomen yhdeksi suurimmista oman alamme ulkoistetun *tai siis sisäistetyn, kuten itse mieluummin asian ymmärrämme* asiakaspalvelun palvelun tuottajaksi, tuloksellisten kohtaamisten mahdollistajaksi!
Organisaatiomme, laatutiimimme on tehnyt jälleen kerran upeaa työtä. Onnea koko meidän tiimi!! Muutama muodollisuus vielä ja Moment Group Oy:n seinää koristaa ja ennenkaikkea toimintaa varmistaa y-tunnuksensa historian ensimmäinen ISO9001:2008 laatusertifikaatti, luonnollinen jatkumo vuodesta 2008 alkaneeseen pitkäjänteiseen laatutyöhömme.
KIITOS tiimi – olette briljantteja! Meillä taitaa olla aika kaivaa jälleen kakut kehiin!