”Olemme Suomen parhaita, teemme kaiken ylivertaisella tavalla, kirkkainta kärkeä, valitse vain parhaan siis meidät” -iskulauseet alkavat olla jo ihan last season. Kuka enää uskoo, kun vain itse kerrot olevasi paras? Ilman todennusta, ilman faktoja, ilman aitoja kokemuksia – harvaan vain se tehoaa. On itsestään selvää, että silti parhaat myyjät myyvät hyvällä sykkeellä ja positiivisella otteella, luovat tarinaa, saavat aikaan näillä keinoin hyvän ja luottamuksellisen suhteen, vahvan tunnesiteen, kivijalan ja kaiken perustan. Mutta silti vaikuttavinta suhteen luontia ovat aidot asiakaskokemukset ja -tarinat, aidot referenssit, eikö sinustakin?
”Avoin julkisuus on vain hyvä asia – ei kumppania tai yhteistyötä lähtökohtaisesti pitäisi hävetä tai salata”
Edelleen meitä suomalaisia vaivaa referenssiluvan saaminen tai saamattomuus. Miksi siitä tehdään niin kovin kankeaa ja vaikeaa? Keskimäärin voisi ajatella, että kaikille osapuolille avoin julkisuus on vain hyvä asia – ei kumppania tai yhteistyötä lähtökohtaisesti pitäisi hävetä tai salata? Vai pitäisikö? Miksi?
Ulkoistus, onko se noloa kertoa julkisesti, että emme pysty tekemään näitä asioita itse, ulkoistimme. Eikö se pitäisi nähdä niin päin, että keskitymme tekemään sitä missä olemme parhaimmillamme ja etsimme meille parhaan mahdollisen kumppanin, joka omalla ammattitaidollaan tekee sen osuuden, missä me itse emme ole parhaimmillamme. Ammattitaitoiset kumppanit sanovat toisilleen Tahdon – vihkikuva lehteen ja menoksi! Seuraavat kuukaudet, ehkä vuodet, näyttävät kyllä oliko parinvalinta oikea. Mitä sitä etukäteen häpeilemään tai pelkäämään – tehdään yhdessä hartiavoimin töitä niin, että ulkoistuksestakin tulee sisäistys, vahva ja ennenkaikkea lisäarvoa tuova kumppanuus, josta voi myös ääneen sanoa.
”Suoraan estradille, suoraan vastaamaan teoista!”
Itseasiassa, julkinen viestintä, avoimuus ja nk referenssinä käyttöhän antaa myös suhteelle vielä enemmän arvokkuutta – jos mahdollista. Sehän viimeistäänkin varmistaa sen, että ollaan valmiita näyttämään kasvot, kertomaan kuka tekee ja mitä tekee! Ei niin, että kukaan piiloutuisi nurkan taakse nimettömänä julkisuutta tai tekemisiään piiloon. Suoraan estraadille, suoraan vastaamaan teoista – niin niistä hyvistä kuin ehkä joskus pahoistakin! Ja onhan referenssinä näkyminen myös yksi ihan varteenotettava mahdollisuus omankin näkyvyyden lisäämiseksi – nimi tutuksi, logo tutuksi – kuinka monta klikkiä tai silmäparia enemmän referenssinä oleminen tavoittaakaan vrs omat myyntikanavat! Aika hitokseen monta!
”Tee työtä millä on merkitystä, mistä saat palautetta”
Ja ainakin meillä, asiakastarinat toimivat myös todella hienona työtekijäkokemuksena. Tekemisen arvostuksen nostamisen välineenä! Se on oikeasti hieno tunne, kun juuri se oma työ, oma tekeminen, nostetaan asiakastarinassa mukavin sanoin esiin – vaikkei sitten juuri omalla henkilökohtaisella nimellä, mutta tiimin ja oman asiantuntijuuden työpanoksena. SE jos mikä tuntuu – tee työtä, millä on merkitystä, mistä saat palautetta!
”On vain päätöksiä, jotka on aikoinaan syntynyt, eikä niitä kukaan kiistä tai kyseenalaista, on vain tehty aina niin”
Mitä enemmän tähän kirjoitan, sitä kummallisemmalta tuntuu etteivät julkiset asiakkuustarinat ole edelleenkään itsestään selvyys. On vaikea nähdä miten avoimuus olisi haitallista liiketoiminnalle tai miten tämä avoimuus ei edistäisi liiketoimintaa? Kummankin osapuolen osalta! On myös vaikea nähdä miten julkinen referenssinä ole heikentäisi yhteistyön tekemistä? Vai pelätäänkö, että kilpailija tulee ja nappaa asiakkuuden – Hei, aika heikolla kantimilla ollaan, jos tämä on aito pelko. On edelleen paljon vanhakantaisiakin linjauksia, johdon strategisia valintoja, jotka kieltävät julkisen referenssiluvan – eikä näissä kaikissa ole kyse siitä, että nousseen turvallisuusriskin tai jonkun muun esim. salassapidon painavan perusteen vuoksi päätös olisi syntynyt. On vain päätöksiä, jotka on aikoinaan syntynyt, eikä niitä kukaan kiistä tai kyseenalaista, on vain tehty aina niin. Vaikka yhteistyö olisi kuinka antoisaa ja mallikasta.
Ja tietysti, luonnollisestikin, aina vaalimme myös sitä näkökulmaa, jos asiakkuus halutaan pitää salaisena – kunnioitamme tietenkin sitä päätöstä.
Ja luontevasti tähän vielä loppuun linkki Moment Groupin kokemuksia-sivustolle, Olkaahan hyvät!