Wuf, haluan olla sun hauva!

Heilutatko häntääsi iloisesti kerta toisen jälkeen, mielistelet? Hyökkäätkö kimppuun kuin sika limppuun? Teet työtä taukoamatta, pakerrat ja aherrat niska limassa? Tunnetko joskus myyntityössä itsesi koiraksi? Tälläisiä hauskoja mielleyhtymiä on tällä viikolla herännyt eri keskusteluista. Jotenkin niin löydän tästä koiramaailman profiileja!

Ja btw. tasa-arvo ei nyt aivan täyty, sillä nimesin koirat kaikki sukupuoleltaan uroksiksi, toivottavasti tämä ei ns kuse kintuille.

Aki Ajokoira

Aki on myyjä, joka sitkeästi ja väsymättä painaa pitkää päivää saaliin perässä. Juoksee, juoksee, juoksee kun vainu käy ja juoksee vaikkei vainu kävisikään… Aki kiihkoissaan saattaa painaa suoraan jopa avoimeen kuoppaan, eikä hitusen heikolla päättelykyvyllään pääse sieltä omin voimin ylös. Aki ei myöskään argumentoi laajasti – enemmän toiminnan miehiä! Akia ei häävisti kiinnosta oikukkaan ostajan temppuilut; vainun saadessaan sataprosenttisella varmuudella paiskii työtä loppuun asti, ympäristöstä tai tapahtumista viis. Kun saalis on tavoitettu ja ravisteltu loppuun, Aki tarvitsee ennen seuraavaa jahtiaan pienen lepotauon. Akiin voi aina luottaa – kunhan vain ei aja itseänsä piippuun.

Keijo Kultainennoutaja

Kaikkien rakastama Keijo. Keijo heiluttaa häntäänsä, palvovin silmin ja iloisin ilmein kuvastaa koko olemus “Rakastan leppoisaa yhdessäoloa, mukavaa jutustelua ja sosiaalisuutta”. Keijoa voit ostajana kohdella vaikka kuinka kaltoin, Keijo heiluttaa häntäänsä ja muistaa seuraavallakin kerralla tervehtiä sinua jälleen kerran iloisesti. Aina ja uskollisesti. Keijo ei argumentoi agressiivisesti, ei taistele saalistaan eikä hyökkää, Keijo on leppoisan kaupanteon ystävällinen mestari. Pyyteettömästä Keijosta on helppo pitää. Toisaalta, mitä oletettavimmin Keijo kuolisi nälkään, jos toimisi pelkällä bonuspalkalla.

Boris Bordercollie

Boris tunnetaan virkaintoisena tiukkapipona, kravatti ei löysty eikä ole milloinkaan vinossa. Asiat ovat tip top ja tasan tarkkaan tip top. Boris palvoo työtänsä, työtyötyö. Borikselta on turha odotella kevyttä small talkia tai leppoisaa vitsailua – ainoastaan, jos sillä pääsee paremmin päämääräänsä: työntekoon, saattaa Boris alentua moiseen turhanpäiväiseen jutusteluun. Boris rakastaa työtä ja työntekoa, jopa niin paljon, että toisinaan on hyvä muistuttaa asiakkaiden olemassa olosta, tavoitteiden ja päämäärän olennaisesta merkityksestä, clousaamisesta. Boris tsemppaa, argumentoi, työstää ja valmistelee, yrittää aina parhaansa, kunhan vain saa Tehdä! Boris vähät piittaa miten häntä kohdellaan, kunhan saa vain Tehdä! Boris ei välitä edes lopputuloksesta, kunhan saa vain Tehdä! Boris jaksaa painaa pitkää päivää, koska Borikselle mikään muu ei merkitse mitään. Borista ei kiinnosta kiitokset eikä palautteet – koska Työtä tehdään eikä meinata.

Saku Saksanpaimenkoira

Saku kun astelee neuvotteluhuoneeseen sisään, tiedetään heti kuka on Kingi. Systemaattisuus, täsmällisyys ja kova auktoriteetti huokuu hännästä nenän päähän. Asiakaskaan ei uskalla ryttyillä eikä edes yrittää temppuilla Sakulle. Sakusta ei välttämättä pidetä, mutta häneltä kyllä ostetaan – kukapa ei järjestelmällistä ja älykästä Sakua tottelisi. Sakulle ripaus sosiaalisuutta, pieni hento ote empaattisuutta niin alkaisikin olla jo täydellinen pakkaus. Sakun suurin haaste onkin säilyttää työkykynsä, riskinä on varhainen työeläkekyvyttömyys.

Veli Villakoira

Veli pitää huolta timmistä ulkomuodostaan. Viimeisen päälle varusteet ja ulkomuoto kohdillaan. Ei kuraa, ei hilsettä, ei ryttyisiä vaatteita. Kalvosinnapit kiiltävät ja hampaat huollettu, käytös moitteetonta. Veli on karismaattinen, mutta valitettavasti ei tässä touhussa ihan penaalin terävin kynä. Veli keskittyy lähinnä itseensä ja oman tarinansa kertomiseen, koska häntä ei kiinnosta niinkään muiden huomioon ottaminen, ei vaikka pyydettäisiin. Veli voisi olla menestyvä vaatekaupan myyjä tai stylisti.

Erkki Englanninbulldoggi

Erkki on leppoisa, kiireetön nautiskelija. Mihinkäs sitä kiire valmiissa maailmassa. Otetaan lasi viskiä, ehkä yksi sikari? Eikös niistä bisnesjutuista ehditä myöhemminkin jutella. Tärkeää on tutustua rauhassa ja nautiskella mukavassa ilmapiirissä – mielellään pehmoisella sohvalla takkatulen äärellä, golfkenttähän olisi kauhistus. Ja tätä Erkki jaksaa kyllä loputtomiin, varmasti sielunkumppaneita löytyy Asiakkaidenkin puolelta, ongelmana toki voi ensin löytää Erkille niitä asiakkaita.

 

Advertisements

2 thoughts on “Wuf, haluan olla sun hauva!

Comments are closed.