Varsin useat meistä puhuvat digitalisaatiosta ja automaatiosta, RPA:stakin olemme kuulleet puhuttava. Osa puheista on vain siksi, että ”siitä täytyy puhua”, osa siksi, että siihen asiaan on jotain annettavaa. Robotiikan täytyy olla jotain järjettömän isoa, mullistavaa ja normaali älykkyyden ulottumattomissa. Siihen vaaditaan vuosien kehitystyöt, valtavat määrät rahaa, älykkäimpien tietokonenörttien viisautta, miljoonittain koodia – asioita, joita on vain niillä isoilla ja menestyksekkäimmillä.
Kuulostaako tutulta. Näinköhän se totuus on?
Olin viikolla tapaamisessa, jossa jälleen kerran ymmärsin ja myös vakuutuin, että NE ISOT pohtivat asiaa todella isosti. On tekoälyyn pohjautuvia robotteja suunnittelupöydällä, jopa olemassa olevissa testiolosuhteissa. On valtavia digitalisaatioprojekteja, joissa on mukana kymmeniä ehkä satoja asiantuntijoita, kassan paksuudesta puhumattakaan. On järjettömän kokoisia infran rakentamisia ja järjestelmien uudistuksia, mikä toki mahdollistaa eri tavalla automaation mukaan ottamisen. On lähitulevaisuuden kehityssuunnitelmia, jotka myös vaikuttavat satojen ihmisten työpäivään ehkä myös työn pysyvyyteen. Eli kyllä, yhdenlainen totuus on myös tämä – isot ajattelevat isosti.
Vaatimattomana, mutta myös toisaalta ylpeänä omasta tekemisestämme, halusin tässäkin pöytäseurueessa kertoa toisenlaisen lähestymistavan robotiikkaan, RPA.han – Robotic Process Automation, niin kuin olen oppinut, että sitä viisaammat kutsuvat. Meillä tämä tarkoittaa yhden yksittäisen tekemisen muodon, rutiininomaisen työn siirtämisen automatiikan hoidettavaksi. Työn, jota asiakaspalvelussa työskentelevä henkilömme on toistanut rutiinomaisesti mutta tarkkaavaisesti kymmeniä ehkä satoja kertoa päivässä, siirtänyt numerosarjan, yksittäisen tiedon toisesta järjestelmästä toiseen ehkä myös lisäten sen sähköpostiin tai exceliin. Tehokkaasti, huolellisesti, virheitä tiukasti välttäen. Nyt tämä työ tehdään RPAn voimin, asiakaspalvelussa moment maker voi tämän tiedon siirtämisen ajan keskittyä puhelussa asiakkaaseen, tunteeseen, tärkeän lisätiedon kysymiseen, sen sijaan kun hän ennen joutui keskittymään tiedon oikeallisena siirtämiseen paikasta a, paikkaan b ehkä myös joissain tapauksissa paikkaan c. Tässä on kyse robotiikasta, pienestä palasta koko meidän tekemisessä, mutta merkittävästä edistysaskeleesta robotiikkateknologian hyödyntämisen suuntaan. Ja on selvää, että tästä innostuneena me pohdimme jo seuraavia tekemisen kohtia, missä saamme rutiinomaisen työn poistumaan ja samanaikaisesti paremmin aikaa keskittyä kohtaamiseen. Tämä on pIeni asia ihmiskunnalle, iso asia meille!
Eläköön – kaikesta pelosta ja epävarmuudestakin huolimatta – teknologian kehitys, sen tuomat uudet mahdollisuudet, uudet liiketoimintamallitkin. Se on vääjämätön edellytys tässä ja nyt! Totuus on, ”Kehity tai seuraa vierestä, kun kilpailijasi kehittyy”.