En koskaan..

Tee ajatusleikki, jossa sanot ääneen tai kirjoitat kolme ensimmäistä ajatusta mitä et koskaan suostuisi tekemään, (olettaen että asiat ovat joka tapauksessa laillisia). Kokeile millainen lista sinulle syntyy!

Minun listalleni juuri nyt nousivat;

..en koskaan suostu tekemään yhteistyötä henkilön kanssa, jonka tiedän olevan väkivaltainen omia läheisiään kohtaan..

.. en koskaan suostu toimimaan missään roolissa yhtiössä, jossa kielletään sosiaalisen median käyttö henkilökohtaisen profiilin ja oman itsensä kautta..

.. en koskaan suostu käärmeiden kanssa samaan suljettuun tilaan…

Jännä ihmismieli, sellaiset sieltä tulivat. Ensimmäistä kertaa, kun kuulin tästä “harjoituksesta”, minun oli vaikeaa listata En koskaan-juttuja. Mietin, olenko täysin moraaliton ja esteetön ihminen, kun ei heti tullut mitään mieleen. Sen sijaan, että tyrmäisin itseni täysin moraalittomaksi, tulin siihen tulokseen, että olenkin persoonaltani suhteellisen sopeutuvainen ja utelias enkä olen uskomusteni tai kokemustenikaan tiukkaan kahlittu vanki. Ajattelen suhteellisen avoimesti, annan tilaisuuden uusille ja mielenkiintoisille asioille, en pelkää uutta tai tuntematonta, siksi ehdottomat EIt oli aivan ensimmäisellä kerralla haastellista löytää. Harjoitusten jälkeen niitä alkoi tulla helpommin ja hyvin laaja-alaisesti kaikista elämän osa-alueista – ehkä siis joltain osin sitten kuitenkin vapauduin vakiintuneista ajatuksistani.

Miksi toiset ovat ehdottomampia kuin toiset? Miksi toiselle uusi ja ihmeellinen on ensimmäisessä ajatuksessa EI, kun taas toiselle se on viipymättä mielenkiinnon kohde. Onko kyse vahvoista ja vanhoista uskomuksista, joidenka vallassa ihmismieli helposti on? Uskomme, että emme saa estettä siirtymään – siksi emme koskaan edes yritä. Kun taas toinen ajattelee, ettei voi tietää voiko asiaan vaikuttaa, jos ei yritä.

Onko kyse myös rohkeudesta tai viitseliäisyydestä? On helpompaa tuudittautua valmiisiin uskomuksiin kuin lähteä aktiiviselle ja vaarallisellekin tutkimusmatkalle uuteen. Takerrumme totuttuun, tuttuun ja turvalliseenkin – olemme omien ja ympästön ajatustemme vankeja. Emme aseta itseämme, ajatuksiamme alttiiksi ympäristön vaikutteille, onko turvallisempaa pysyä taustalla?

Vuorovaikutus, suhtautuminen uuteen uteliaasti, mahdollistaa jokaiselle meistä entistäkin mielenkiintoisempia mahdollisuuksia muuttua, kokea jotain uutta – oppia! Ravistele ajatustesi vankilan kahleita ja anna lupa itsellesi vapautua. Siltikään ei tarvitse heittää kaikkea totuttua, vakaumuksia, uskomuksiaan romukoppaan, mutta kuten Maija-Riitta Ollila kirjassaan* sanoo “mukana kannattaa pitää vain kevyttä matkalaukkua”.

Onnea matkaan – askel kerrallaan, se kannattaa!

*Maija-Riitta Ollila: Ajatusten vangit karkumatkalla

 

 

 

 

 

 

Advertisements