Vuonna 2017 yhtiössämme hallitustyöskentelyssä tapahtui iso muutos, ulkopuolinen jäsen otettiin mukaan hallitukseen. Se päätös ei varmastikkaan syntynyt hetken mielijohteesta vaan oli uskoakseni monen pohdinnan tulos. Olen siitä toimitusjohtajana edelleen omistajille kiitollinen, se oli viisas päätös kohti menestyksekkäämpää tulevaisuutta.
Mikä meillä muuttui ulkopuolisen hallitusammattilaisen tullessa mukaan? Ei ehkä samalla sekunnilla tai ensimmäisessä kokouksessa vielä mikään, mutta pitkäjänteisellä ohjauksella ja muutoksella muuttui.
Hallituskokoukset saivat suunnitellumman agendan ja struktuurin. Kokousta viedään ja ohjataan selkeästi ja päämäärätietoisesti eteenpäin, kokouksella on etukäteen suunniteltu tavoite. Ulkopuolinen jäsen kykenee ohjaamaan keskustelua sinne missä sitä eniten tarvitaan, kykenee löytämään myös ne tärkeimmät painopisteet missä sparrausta ja kekseliäisyyttä eniten sillä hetkellä tarvitaan. Toisaalta, osaa myös jättää kevyemmälle huomiolle ne asiat, jotka ovat hyvin. Näkee metsän puilta ja osaa ohjata meidät muut myös siihen suuntaan. Rikastuttaa keskustelua ja pohdintoja. Me emme ole enää kuin ”pitkään aviossa olleet nahistelemassa” vaan pystymme keskustelemaan ammattimaisesti ja asiallisesti yhtiön tilanteesta ja tulevaisuudesta.
Kokouksiin saatiin lisää sisältöä, kontekstia, jopa järkeä.. Ulkopuolisen ammattilaisen oma osaaminen, asiantuntijuus pitää näkyä hallitustyöskentelyssä. Sille pitää antaa aikaa ja tilaa – sitä kautta sisältöosaaminen myös rikastuttaa hallitusta ja lopulta koko organisaatiota. Näin myös meillä tapahtui, ulkopuolisen jäsenen valtava kokemus on edesauttanut meitä pilkkomaan reittimme kohti tulevaisuuden tavoitteita, kohti suuntaamme, tarkastelemaan asioita eri näkökulmista. Ilman sitä ammattimaisuutta emme olisi tässä. For sure.
Sparrausta, verkostoja… Toimitusjohtajalle ulkopuolinen jäsen tuo kokonaan uuden sparrauskumppanin. Sparraajan, asiantuntijan, ajatusten haastajan, luottopelurin – sellaisen, jota yhdelläkään toimitusjohtajalla harvoin on liikaa! Sparraus on myös rohkeutta haastaa, rohkeutta sanoa suoraan – sparraus on myös palautetta ja kiitosta. Uudet verkostot, uudet oven avaukset, uudet suhteet ovat organisaatiolle monesti kultaakin tärkeämpiä, myös näitä ulkopuolinen jäsen on tuonut tullessaan.
Summa Summarum, kiitos Ville Tolvanen, kun olet ollut kanssamme, arvostan suuresti!
Samalla kirjoituksellani yritän rohkaista jokaista yrittäjää ja omistajaa avaamaan entistä avoimemmin ovet ulkopuoliselle hallituksen jäsenelle. Riskit ovat pienet, mahdollisuudet valtavat! Hallitusjäseniä voi hakea esimerkiksi hallituspartnereiden välitystoimikunnan kautta.