Pikkujoulujen aikaa. Mukavaa kokoontua työaskareiden ulkopuolella hetkeksi yhteen, jutella muutakin kuin työasioita, tutustua paremmin ihmisiin ihmisinä, ei vain työkavereina tai kollegoina. Tyypillisesti myös syödään hyvin, nautitaan glögit ja myös vettä väkempää on perinteeksi muodostunut tarjoilla. Oikein hauskimmissa juhlissa on jotain etukäteen valmisteltua ohjelmaakin. Kaikkihan kuulostaa ihan superhyvältä ja sellaiselta mitä henkilöstö varmasti myös vuosittain odottaa.
Olen muutamanakin kertana pohtinut, että entäpä jos olisikin pikkujoulut ilman alkoholitarjoilua. Mitä silloin tapahtuisi? Olisiko juhlat tylsät ja kankeat vai itseasiassa entistäkin hauskemmat ja rennot? Rehellisyyden nimissä, minulta on vielä puuttunut rohkeus kokeilla kumpaan se kokemus meillä kääntyisi. Meidän pikkujouluperinteisiin on kuulunut alkoholitarjoilut, suinkaan ei rajattomasti, mutta kuulunut mukaan kuitenkin. Samalla tiedostan, että juuri tämä voi olla osalle myös se syy miksi juhliin eivät kaikki haluakkaan osallistua?
Juhlat ilman alkoholia teeskentelyä?
Muutama vuosi sitten osallistuin erään yhtiön pikkujoulujuhliin, jossa kulttuuriin kuului hyvin perinteinen joulutunnelma joululauluineen ja jouluruokineen. Oltiin myös pukeuduttu kauniisti joulun teemaan. Alkoholi ei kuulunut tämän yhtiön omistajien elämään. Juhlat olivat ikimuistoiset, tunnelmaltaan todella lämpöiset ja jotenkin välittömät ja aidot. Laulettiin yhdessä tuttuja joululauluja, taidettiin kuunnella myös jouluisia runoja ja tarinoita. Juteltiin, tutustuttiin ja oltiin kukin aitoja itsejämme, sillä rohkeudella ja avoimuudella kuin se jokaiselta luontaisesti sujui, ilman teennäisyyksiä. Ne pikkujoulut painuivat muistiini yksinä parhaista jouluntuojista. Ei todellakkaan olleet teeskennellyt juhlat.
Ollaan rennosti, tutustutaan
Mikä pikkujouluissa on parasta? Se, että ihmiset rohkenevat juttelemaan myös muille kuin aivan läheisimmilleen kollegoilleen. Se, että voidaan olla rennosti, tutustua ja vaihtaa ajatuksia aivan jostain muusta kuin siitä työarjen agendasta. Ollaan yhdessä, tutustutaan. Uskon, että löytyy useita henkilöitä, jotka kokevat liiallisen ”juhlinnan” siis alkoholin käytön epämiellyttävänä, tai ehkä siitä seuraavat ilmiöt. Kännikeskustelut tai tekemiset, ei aina ole kaikkien mielestä kovinkaan mieltä ylentäviä. Ja tavallaanhan sen todetaan nyt vain kuuluvan pikkujouluihin, koska niin on aina tehty.
Entä, jos pikkujoulut tehtäisiinkin seuraavan kerran toisin?