Siirry suoraan sisältöön

Tavoitteena some?

Yhtiöt ja yksilöt miettivät vielä viimeisiä puristuksia tulevan uuden vuoden tavoitteisiin ja toimintasuunnitelmiin. Mitä tekisin ja mitä tekisimme toisin, että onnistuisimme kuluvaakin vuotta vieläkin paremmin. Sitähän se, pohdintaa, yhteisten ja yksilön tavoitteiden määrittelyä ja dokumentointia. Ja tavoitteiden jalkauttamista.

Luin tänä aamuna Markkinointi&Mainonta -lehteä viime viikolta. Kuinka paljon olikaan jälleen hyvää artikkelia sosiaalisesta mediasta. Oli ajatuksia siitä, että pitääkö esimerkiksi videosisältöjen laatu olla aivan teknistä priimaa, vai onko sittenkin ihmisten heittäytyminen ja aitous tärkeämpää? Minusta kuvaava termi on myös se, että sosiaalisessa mediassa pitää olla ”Rakkautta ensi silmäyksellä”. Uskoakseni tällä tarkoitetaan sitä, että oikeassa kanavassa, oikea sisältö herättää viipymättä katsojan huomion, nousee esiin. Ja monta muuta mainiota havaintoa ja ajatusta. Kiteytykööt se siihen, että ”Ei ole tietyn tyylistä toimijaa, jolle sosiaalinen media ei sovi tai sopii”.

Kuinka monella teistä on omakohtaisesti tavoitteita somen haltuunotosta? Aiotko nousta esiin omalla henkilöbrändilläsi tuottamaan oman osaamisalasi asiantuntijasisältöä? Aiotko aktiivisesti kommentoida, verkottoitua ja jakaa omaa sanomaasi verkossa? Jos vastauksesi on KYLLÄ – nostan peukkua ja sanon, että mahtavaa – täsmälleen oikea valinta ja onnea matkaan! Jos vastauksesi on EI – haluan kysyä miksi? Etkö usko, että työelämässäsi onnistumiseen, työurasi kehitykseen ja omaan arvoosi työmarkkinalla sillä olisi mitään merkitystä? Eikö sinulla ole mielestäsi mitään annettavaa? Epäiletkö rohkeuttasi aloittaa? Eikö sinulla ole aikaa?

Verkossa kohtaamisten mahdollisuuksia on tuhansittain. Yhdellä viestilläsi, kommentillasi, ajatuksellasi on suuri mahdollisuus vaikuttaa. Tyypillisesti vielä paljon suurempi kuin yksi kohtaaminen palaverissa, yksi kohtaaminen käytävillä, yksi kohtaaminen puhelimessa – joilla niillekin kaikille jää edelleen arvonsa. Viestiminen on vaikuttamista, vaikuttaminen on viestimistä ja miksi et tekisi sitä siellä, missä kuulijoita on tarjolla kerralla tuhansittain? Mieti, mistä juuri sinä löytäisit sen motivaation aloittaa – se ei ole vielä 2019 vuonnakaan myöhäistä.

Kuinka monella yrityksellä on somen strategia mukana toimintasuunnitelmassa? Some-näkyvyys, eri henkilöiden asiantuntijaviestintä tai somelähettilyys. Olisikos syytä olla? Sekään ei ole vielä 2019 vuonna myöhäistä.