Siirry suoraan sisältöön

Toimitusjohtajan kupla

Tunnistatteko ihmistyypin, joka omalla viehättävällä käytöksellään tekee vastaanottajan suuntaan kaikkensa saadakseen oman mielipiteensä ja ajatuksensa läpi. Hän on tyypillisesti hyvin sosiaalinen ja näkyvä vaikuttaja. Kerta toisensa jälkeen manipuloi erilaisella lähestymistavalla ja strategialla, saavuttaakseensa oman tavoitteensa ja päämääränsä, kohteet vain vaihtuvat. Tämä ihmistyyppi on vielä tyypillisesti hyvin taitava tekemisessään ja saa kuin saakin varomattoman esimiehen taipumaan, vielä jopa kuin itsestään tai huomaamattaan. Samanaikaisesti tämän ihmistyypin kataluus on siinä, että on valmis tekemään kaikkensa oman edun ja päämäärän saavuttamiseksi, keinoja kaihtamatta ja taitojaan säästelemättä. Yleensä tähän repertuaarin kuuluu erittäin selkeästi eri tarinan kertomista, riippuen jälleen kerran siitä, mikä on vastaanottajan rooli ja miten häntä tulee manipuloida, jotta se oma päämäärä saavutetaan. Tämä henkilö on myös erittäin taitava ihmistuntija, omalla pätevyydellään.

Kuplassa toimitusjohtaja suojelee, estää, välttelee, pesee pyykkiä ja selvittelee

Tälle ihmistyypille on varmasti monia psykologisia termejäkin, mutta jätetään se ammattilaisen arvioitavaksi. Tälläinen ihmistyyppi on erittäin vaarallinen ja taitavana manipuloijana saa koko organisaatiossa paljon pahaa aikaan. Hän saa myös toimitusjohtajalle helposti aikaan kuplan. Kuplan, jossa toimitusjohtaja ei enää tiedä mikä on totta ja mikä tarua, ja hän alkaa suojella ”salaa” koko organisaatiota manipuloijan vaaroilta. Kuplasta syntyy todellinen soppa. Toimitusjohtaja suojelee, estää ja välttelee, pesee pyykkiä ja selvittelee välejä – hukkaa energiaa ja aikaa, jopa loppuunpalamisen riskillä. Organisaatio ihmettelee, kummastelee ja miettii, kuka puhuu totta ja kuka ei, kaikki ovat jossain määrin epäileviä. Toimitusjohtaja syventää kuplaa ja pahentaa tilannetta, koska ei pysty manipuloijaa estämään ja on keksinyt keinon pitää organisaation hengissä – siis suojelemalla, selittämällä, selvittämällä ja siivoamalla.

Kuplan puhkeutumisen vaara levittää silmitöntä vihaa ja raivoa

Kun lopulta manipuloijaa estetään toimimista näin, tulee silmitöntä vihaa ja raivoa, entistä kovempaa selän takana puukottamista ja sen oman tahdon läpivientiä. Tilanne pahenee, kupla syvenee. Toimitusjohtajan on valittava, joko puhkaista kupla keinolla millä hyvänsä, tai katsoa organisaation käpertymistä entistä suuremman ja sekavamman vyyhden alle, kaikkien pahoinvointia.

Manipuloija manipuloi, loppuun asti

Kuplan puhkeaminen ei tälläisen ihmistyypin kanssa onnistu sulassa sovussa. Ihmistyyppi ei ymmärrä tehneensä mitään väärää, koska ”tältä hänestä tuntuu” ja ”hänen mielestään hän ymmärsi näin” ja tietysti ”hän ei ole tehnyt mitään väärää, minkäs hän sille voi, jos muut kuvittelevat sellaisia”. Tyypillisesti se joku muu on syypää tai väärin ymmärtäjä, yleensä vielä vastaanottajan vaihtuessa, vaihtuu myös syyllinen ja väärinymmärtäjä. Manipuloija uskoo myös itse omaan totuuteensa, juuri kuten tavoitteeseen pääsemiseksi pitää siinä hetkessä uskoa. Uskallan väittää, että tämä kupla ei puhkea muutakuin tiet erottamalla, harvemmin sulassa sovussa.

Eniten mietin sitä, että miten tälläisen ihmistyypin erottaa, miten voisin välttyä tälläiseltä tulevaisuudessa? Kupla on yksi pahimmista painajaisistani, kupla joka on vastaan kaikkea avoimuutta ja luottamuksellista vuorovaikuttamista, kupla joka sellaisenaan lopulta riistää työnilon ja energian tehdä oikeita asioita, oikeita päätöksiä. Kupla, joka tappaa ympäriltään kaiken elinvoimaisuuden ja positiivisuuden.

Kunpa olisin niin pätevä ja ammattitaitoinen, että tämän kuplan osaisin välttää.