Railayn palvelukulttuuri

Muistatteko vielä ajan, kun aasialaista asiakaspalveluhenkeä ihannoitiin. Aasialaiset olivat aina kohteliaita, ylen ystävällisiä ja auttavaisia. Joskus ehkä jopa liiaksikin asti tottumattomalle turistille. Oi niitä asiakaspalvelun aikoja.

Viikko Krabin Railaylla kertoo karua kieltään. Ilmeisesti turistit ovat muodostuneet pakolliseksi pahaksi, joita kohtaan ei tarvitse edes yrittää olla ystävällinen. Riittää, että suorittaa tai edes sinne päin. Onneksi vielä joitain iloisia ja aitoja aurinkoisia hymyjäkin löytää, se piristää jopa täällä Aasiassa.

Eniten hämmentää ilmiö, jossa pikku kojujen myyjät räpläävät kännykkäänsä eivätkä edes katso sisääntullutta asiakasta. Kun tervehdit itse, saat vastauksen tai ehkä et. Pahimmillaan ilmiö vie siihen asti, että kassalla joudut odottamaan hyvän youtube-videon päättymistä ennen ostosten tekemistä. En tiedä, tekee mieli tehdä kojuvalinnat sen mukaan, missä saa edes katseen ja ehkä myös sen paljon puhutun hymyn sisääntullessa. Hotellin minimarketin kassaneitiä häiritsin kesken puhelimen surffausoperaatiota, oli paikallinen verkkokauppa ja monta omenamallia vertailussa – ei siinä ehdi kesken kaiken rahastaa parista hassusta jäätelöstä, jättäkööt rahat tiskille. Ei ole myöskään poikkeuksellista, että myyjä vetää sikeitä eikä asiakas tohdi häntä herättää. No, seuraava koju on aina olemassa.

Hämmentää. En toivo yltiöpalvelua enkä tarvitse apua kaupassa asioinnissa. Mutta kyllä odotan huomaavaisuutta ja kohteliaisuutta, edes mitä pienemmissä määrin. Ehkä tämä turistikeskeisyys on lamaannuttanut Railayn paikalliset ja etsivät pakokeinoa olemassa olevasta uppoutumalla digimaailmaan? Vai mistä on kyse?