Omistamisen motivaatio on mielenkiintoinen asia. Tunnistamme kaikki mikä merkitys on työntekijän motivaatiolla, asenteella, työn imulla. Eikö niin – Motivoitunut ja sitoutunut työntekijä tekee parempia tuloksia kuin työntekijä, joka ei ole motivoitunut eikä sitoutunut työhönsä.
Hyvin vähän kirjoitetaan aiheesta omistamisen motivaatio. Tästä voisi päätellä, että pidetään itsestään selvyytenä, että jos omistat yrityksen tai osan yrityksestä, sinulla on palava halu kehittää yhtiön liiketoimintaa, tehdä päätöksiä, jotka johtavat entistä menestyneempään yritykseen? Kasvattaa pääomaa, kasvattaa yrityksen mahdollisuuksia investoida, kehittyä ja menestyä. Omistajuuteen on sisäänrakennettuna kyvykkyys omistaa, kyvykkyys tehdä menestyvä liiketoiminta – koska olet omistaja. Onko asia todellisuudessa ihan näin?
Omistamisen tai laajemmin ajateltuna yrittäjyyden tasoja on useita. Voit olla sivutoiminen yrittäjä tai pienyrittäjä, jolloin päämääränäsi saattaakin olla vain itsensä työllistäminen eikä haaveena ole ”mitään muuta”. Sekin tärkeä ja varsin relevantti päämäärä, nykypäivänä työelämä mahdollistaa monenlaista työn ilmentymää – hyvä niin! Voit olla yrittäjä, joka haaveilee yrityksen määrätietoisesta kasvutarinasta tiettyyn pisteeseen, jonka jälkeen koittaa exit, tai ehkä sukupolvenvaihdos on tavoittena. Voit myös olla omistaja, joka etsii rahoillensa parhaan mahdollisen sijoitustuoton, silloin saattaa valinta ollakin pysytellä operatiivisesta toiminnasta kaukana. Voit myös olla sarjaomistaja, jonka intohimona on etsiä uutta ja säilyttää vanhaa. Omistamisen variaatioita on loputon määrä, ei yhtä oikeaa tai väärää, mutta jokaisella tulisi silti olla selkeä oma tavoite ja päämäärä.
Omistaminen vaatii tietoa, taitoa ja intohimoa. Omistamisen paloa. Väitän, että se on myös yrityksen menestymisen raaka-aine, ehkä jopa tärkein? Jos omistaja ei kehitä itseään, ei vaali taitojaan, se johtaa jossakin yrityksen elinkaaren vaiheessa siihen, että yritys ei kehity, yritys ei kasva, yritys ei muutu vaikka toimintaympäristö ympärillä muuttuu. Väitän, että omistajan tehtävä on katsoa sekä nykytilaa että tulevaisuutta pitkäjänteisesti, siihen soveltuvia päätöksiä tehden. Jos yritykseltä puuttuu ryhdikäs omistaminen, se näkyy kyllä jossain vaiheessa yrityksen menestyksessä. Harva yritys toimii niin rajoitetussa toimintaympäristössä, että voi menestyä vuosikymmen toisensa jälkeen ilman selkeää omistajastrategiaa, linjauksia ja päätöksiä.
Suomessa puhutaan paljon työntekijöiden työnimusta, työhyvinvoinnista, asenteesta. Sitä tutkitaan paljon ja teorioita löytyy runsaasti. Se on vain hyvä asia. Se tukee johtamista ja kehittää. Mutta samanaikaisesti voi kyllä suorastaan hämmästellä, miksi omistajuudesta puhutaan saati tutkitaan kovin vähän? Onko tämä globaali-ilmiö? Ajatellaanko omistajuuden olevan niin yksiselitteisesti omistajuuden oma asia, että siitä yhteiset parhaat käytännöt, parhaat kokemukset ei ole vaivan väärtti pukea sanoiksi, tekstiksi tai jopa opiksi? Eikö omistajuutta siis voi oppia?
Omistajuuden paloa on myös osata luovuttaa, jos motivaatio, osaaminen tai muu elämäntilanne ei riitä siihen, että omalla panoksella olisi merkitystä yrityksen suuntaan. Epäilen, että monessa yrityksessä laiska omistajuus näkyy myös organisaatiossa. On laiskuutta määritellä tavoitteita, on laiskuutta hakea menestystä. Laiskuus voi myös olla sitä, että riittää kun on ok. Omistaminen on siinäkin mielessä etuoikeutetussa asemassa, että kaikki on mahdollista, jos vain paloa omistamiseen riittää. Omistajan pitäisi antaa sen palon näkyä ja kuulua organisaatiolle, koska sillä on merkitystä.