Äitiys vai ura?

Vuonna 2011 elämämme muuttui, kun iltatähtemme päätti tulla maailmaan, kahdeksantoista vuotta esikoisemme jälkeen. Olin jo silloin työelämässä niin sanotusti monessa mukana ja toimitusjohtajana pienehkössä yhtiössä. Raskausaika ja äitiyslomalle siirtyminen meni vauhdilla, eikä siitä sen enempää. Paitsi se, että äitiyspoliklinikalla minulle sanottiin kauniit sanat, “Rouva, meillä ei täällä ikääntyneet ihmiset käy”, kun huolestuneena pohdin, että olin jo melko vanha, yli neljäkymmentä, että miten kaikki mahtaa sujua. Ihana mieleen jäänyt kommentti!

Kun sitten lapsen syntymän jälkeen, jo vajaan vuoden kuluttua halusin palata takaisin työelämään, kohtasin ihmetteleviä kommentteja ja jotenkin voisin sanoa jopa syytteleviä kysymyksiä; “Miten nyt jo voin jättää lapsen hoitoon?” ja “Onko taloudellinen tilanne niin hankala, että on mentävä töihin?”.  Aivan – siis se, että minä halusin palata työelämään, halusin käyttää aivojani työn haasteisiin, ei ollut kiinnostava tai riittävä peruste. Ja ainoa “hyväksyttävä” syy ilmeisesti olisi ollut, että meillä olisi taloudellinen tilanne tälläisen ratkaisun vaatinut?  En tuntenut siitä syyllisyyttä, että tein päivän viikossa töitä ja iltatähtemme vietti tuon ajan kummitätinsä turvallisessa ja tutussa ympäristössä. Se oli itseasiassa meille kaikille erinomaista aikaa. Niin, en myöskään missään kohden kuullut, että yksityisyrittäjänä toimivalta mieheltäni olisi kysytty, miten hän voi jättää jo tuon ikäisen lapsen hoitoon?

Vielä monta vuotta myöhemminkin, kohtaan edelleen kysymyksiä; “Miten tuollaisessa roolissa työskentelevänä saa kaiken sujumaan, pieni lapsi ja kaikkea?”. Tämä on ilmeisesti kysymys, jonka voi esittää vain äidille? Jos olisin mies ja samassa roolissa toimitusjohtajana, esittäisikö minulle kukaan tälläistä kysymystä? Uskallanpa väittää, että ei takuulla. En myöskään ole kuullut, että mieheltäni kukaan kysyy, miten arki sujuu, kun on pieni lapsi ja kaikkea?

En minä näistä kysymyksistä koskaan ole pahastunut, mielellänihän minä kerron miten meidän perheessä arki järjestyy. Kerron myös, miten minä olen voinut äitinä luoda  uraani, olla siitä kiitollinen ja onnellinen. Voin myös kertoa, että ei se aina helppoa todellakaan ole ollut, eikä ole jatkossakaan. On riittämättömyyden tunnetta, on ajankäytön hallintaa, on järjestelyjä ja säännöllistä huonoa omatuntoa milloin mistäkin. Mutta se ei liity äitiyteen, se liittyy vanhemmuuteen. Ja uskon, että se liittyy myös vanhemmuuteen, vaikka ei olisi työelämässä mukana.

Kaikille naisjohtajille, tai sellaiseksi tulevaisuudessa aikoville – äitiys on hienointa maailmassa, mutta sen ei tarvitse olla itse tehty valinta; ura tai äitiys. Nämä kaksi on mahdollista yhdistää, jos sen niin haluaa nähdä.