Tänään tajusin yhden merkittävän johtamisen asian, ehkä jollekin itsestäänselvyyden. Asian ydin on se, että miten suhtautua, kun organisaatiossa ei päästä tavoitteisiin. Miten jaksaa motivoida ja osata käsitellä se, että tavoitteessa ei olla, mutta… Minulle haastellista on ollut hyväksyä – jalkapallotermein – jos peli päättyi häviöön 3-2, miten se asia tulisi olla kehumisen arvoista? Tappio mikä tappio, häviö mikä häviö! Olen aina vihannut häviämistä, ja tunnistan tätä tunnetta edelleenkin itsessäni, enkä meinaa mitenkään ymmärtää, jos joku pyrkii tappiota muuksi kääntämään. Tämän päivän loistava oppi oli, että tappion eli faktan voi tunnustaa – se oli tappio, eikä sitä tarvi muuksi muuttaa. MUTTA tärkeintä on, että pureksitaan pelin sisältöä auki, pohditaan missä onnistuttiin, käydään niitä yhdessä keskustellen läpi. Missä havaittiin kehittämiskohteita ja missä vastaustaja oli vahvempi. Miksi onnistuttiin niissä missä olimme hyviä. Näin yksinkertainen ja selkeä toimintatapa auttaa minua työssäni selkeyttämään omaa ajatteluani, auttaa minua olemaan johtajana takuulla reilumpi ja kannustavampi. Pidän tätä todella tärkeänä asiana, koska tunnistan tavoiteasetannan haasteellisuuden; opittu avuttomuus on vaarallista. Opitulla avoimuudella tarkoitetaan tilaa, jossa ei ”milloinkaan” päästä tavoitteisiin, ja lopulta lakataan yrittämästäkin. On sanomattakin selvää, että se jos mikä on organisaatiolle erittäin vaarallista.
Tämän päivän oppiin liittyy myös oiva johtamisen työväline, jossa arvioidaan omaa onnistumista 0-100% asteikolla. Jos kysyt, keneltä vain, miten koet osaavasi tietyn tehtävän, vastaus on erittäin suurella todennäköisyydellä joko-tai, eli ”osaan” tai ”en osaa”. Kypsyyttä, kehittymistä ja vuorovaikuttamista kuvaa se, että johdattelemmekin joko-tai vastauksen arviointiin 0-100% asteikolla, ja näin päästään arvioimaan yhdessä onnistumisen valmistumisastetta. Tämä antaa meille jokaiselle paljon enemmän kuin pelkkä joko-tai vastaus. Tämä kuvaa paljon paremmin oppimisen suuntaa, kehittymistä ja myös tuottaa tärkeää itsearviointia. Tämä nähdäkseni tukee ajatusta: ”Oppimista ei tapahdu kuuntelemalla vaan ajattelemalla ja tekemällä”.
Kirjoitin tämän siksi, että ajattelin tästä yksinkertaisesta ohjeesta olevan hyötyä myös muille esimies- tai johtaja-asemassa oleville. En todellakaan keksinyt mitään uutta – ei! Sen sijaan kuuntelin viisasta työpsykologia, joka pystyi oivalluttamaan minulle tämän tärkeän päivän opin. Siis – olkaahan hyvät, ehkä tästä on iloa sinullekin!