Mitä se tarkoittaa, kun erityisesti johtajana nostat käden ylös virheen merkiksi ja pyydät tapahtunutta anteeksi? Verraten siihen, että kiistät virheen, kiistät tapahtuneen tai ehkä vielä käännät syyn vastaanottajan niskoille – tavalla tai toisella. Tai, että kuittaat asian huikkaamalla sori. Kun pyydät tapahtunutta aidosti anteeksi, väitän, että se tarkoittaa paljon. Enemmän kuin ehkä uskotkaan. Virheen tunnustaminen ja siitä seuraava anteeksi pyytäminen ei tarkoita johtajalle (tai kenellekkään muullekkaan!) arvovallan menetystä tai osaamisen heikentymistä. Sen sijaan se tarkoittaa mitä suurimmassa määrin inhimillisyyttä, ammattitaitoa ja jopa parempaa mahdollisuutta saada kohdalle tarpeen tullen myös ripauksen empatiaa. Koskaan munaaminen ei nosta itsetuntoa, mutta oikeasti, kaikki mokaa, kuten Pauli Hanhiniemikin sen on todennut – jopa työelämässä. Anteeksipyytäminen ja anteeksianto ovat tärkeitä ihmissuhdetaitoja, eikä vuorovaikuttamisen merkitystä voi työelämässäkään liiaksi painottaa.
Hyvän anteeksipyynnön merkityksellisyys piilee siinä, että oikeasti tarkoitat sitä, oikeasti tunnet niin. Ei riitä, että sanot, koska niin pitää sanoa. Kun tunnet, kuten sanot, se parhaimmillaan johtaa siihen, että myös itse koet helpotuksen – puhumattakaan vastaanottajasta. Siitä voi parhaimmillaan kehkeytyä vuorovaikutussuhde, joka johtaa turvallisuuden ja luottamuksen parantumiseen, parempaan kehään. Sen eteen kannattaa aidosti tehdä töitä.
Jos koet, että anteeksipyyntö ei ole sinun juttusi, on meidän kaikkien syytä toivoa, että juuri sinun kohdallesi ei ole sattunut se johtajan rooli.