Niks ja naks, alkaa työyhteisöt muuttua äärettömän nopeasti etätyön suosijiksi. Tämä asia ei voi olla huono juttu! Ilmeisesti se vaan menee niin, että pakko on hyvä keino muuttumisen nopeuttamiseksi. Hetkessä yhtiöt tyhjensivät valtaosin toimistonsa ja siirsivät kaikki kynnelle kykenevät kotiin töihin, eikä kenelläkään ole enää häivääkään jäljellä luottamuspulasta siihen, että näin eivät työt onnistuisi tai että tekijät lekottelisivat kotona – päinvastoin! Yhtiöt lanseerasivat lähes yhteen ääneen, että asiakastapaamiset ja myyntityön pystyy hoitamaan etänä aivan yhtä hyvin kuin face-to-facena, vielä viime viikolla tämän face-to-face -mallin puolistajia taisi löytyä runsain mitoin. Isot, ennen niin tärkeät seminaarit ja tapahtumat katsottiin ”turhiksi” tai siirrettiin verkkoon – koska verkossahan ne onnistuu ihan yhtä mainiosti. Hallituskokoukset siirtyvät verkkoon – koska miksi tavata kasvotusten, kun asiat voi hoitaa näinkin?
Voittajia tässä kaaoksessa varmasti löytyy. Esimerkiksi etäkoneita ja siihen liittyviä järjestelyitä hankintaan kiireesti lisää, jotta mahdollisimman moni voisi siirtyä sinne etätyöhön. Puhumattakaan monesta muusta kuluttajien tekemistä varautumisista.
Mietin, että onko tästä paluuta takaisin vanhaan normiin työnteosta? Toivottavasti ei ole. Tämä, nyt pakon edessä tehty suunta on erinomaisen oikea.
Digitalisaation kehitys iskenee siihen kohtaan vielä eniten, että meillä on edelleen paljon työtä, jota ei voi tässä kohden siirtää etätyöksi – tälläisiä työtehtäviä ja ammattikuntia löytyy edelleen paljon. Ehkä vuoden päästä tilanne on jo taas toinen ja digitalisaatio on mahdollistanut entistä useamman tekemään etänä töitä. Ja ennenkuin ehditte, tiedän – tällä on paljon myös vaikutuksia siihen, että kiinteistöt jäävät tyhjilleen, kun toimistotilojen määrä pienenee tai lounasravintoileiden käyttö vähenee jne jne. Mutta sitä kaiket kutsutaan tietyltä osin myös distruptioksi eikä sitä voi estää kieltämällä digitalisaation kehityksen?
Toivotan kaikille jaksamista tähän kaikkia koskevaan poikkeustilanteeseen. Ennenkaikkea toivon hyvää terveyttä ja sairastuneille toipumista!