Kevät oli raju, covid-19 alkoi vyöryä ja uutiset maailmalta hirvitti. Suomi varautui ja sulki lähes kaiken mahdollisen, tilanne oli poikkeuksellinen ja jännittävä. Itseäni harmitti ihmiset, jotka suhtautuivat tilanteeseen vähätellen ”se on pikku flunssa” ja toisaalta hirvitti liiketoimintojen ja koko talouden vauhtipyörän pysäyttäminen. Jäätävän vaikeat vaihtoehdot valtiovallan päättäjillä, onneksi en ollut tuota puntaroimassa, saati päättämässä.
Tilannehan ei tätä kirjoittaessani näytä mitenkään hurjan paljon paremmalta kuin keväällä, mutta sitäkin tärkeämpää olisi kevään opeista jotain ymmärtää. Jos niitä oppeja syntyi. Minä koen oppineeni seuraavat kolme tärkeintä:
1) digitaalisen työympäristön merkitys
Meillä yhdessä yössä siirtyi parisen sataa työntekijää etätyöhön. Miten olisi liiketoimintamme käynyt, jos valmiudet olisivat olleet heikommat? Olisiko henkilökuntamme pysynyt silti terveinä ja pystynyt jatkamaan töitä toimistolta käsin etätyösuosituksista huolimatta? Olisimmeko vaarantaneet ihmisten terveyden?
Tällä hetkellä digitaalinen työympäristö ja valmius hybridityöhön tuntuu kaikista mahdollisista opeista tärkeimmältä. Tämä raju aikakausi on opettanut niin työntekijöitä kuin työnantajaa ymmärtämään tämän hybridimaailman edut ja mahdollisuudet – ei vain pakon edessä vaan ennenkaikkea uuden huomisen mahdollisuutena.
2) Data
Vielä ennen koronaa, saattoi liiketoimintaa seurata monelta osin myös ”näppituntumalta”. Oli selkeä tuntuma siitä, miten meillä menee, sen aisti, kuuli, näki ja lyhyellä puhelinsoitolla sai toisaalta paikkakunnalta selville. Koska fyysinen tuntuma on hybridimaailman myötä kadonnut, tilalle nousee mitä mittavammin datan merkitys. Dashboard kertoo omaa selkokieltään faktaluvuin miten meillä menee. Sen lisäksi tulee käyttää muita aisteja ja keinoja tukemaan datan kertomaa, ymmärtämään ja selkiyttämään, ja laatimaan toimenpiteitä asian parantamiseksi. Ei se data ihmisiä ja vuorovaikutusta korvaa.
3) Asenne
Tässä kevään tulipalossa ja siitä seuranneessa taistelussa opin, että asenne ratkaisee. Ne, jotka ensimerkeistä lähtivät reagoimaan voimakkaasti, toteuttamaan ja tekemään tarvittavia muutoksia, selvisivät koronan aiheuttamista iskuista paremmin kuin he, jotka eivät uskoneet koronan voimaan tai eivät halunneet uskoa muutokseen, joka on vääjäämättä tulossa. Leväperäinen suhtautuminen kostautui, toimenpiteet myöhästyivät, joillekin kohtalokkaastikin. Ne, jotka tälläkin hetkellä uskovat, että paluuta eiliseen ei ole, keskittävät voimansa muutoksen mahdollisuuksiin ja uusiin kujeisiin. Ne, jotka vieläkin uskovat palaavansa takaisin eiliseen, häviävät. Asenne ratkaisee.
Mitä sinä opit?
Pia Pursiainen
Moment -konsernin toimitusjohtaja