Olen saanut kokea upean alkuvuoden, vastaanottanut uusia hallitusjäsenyyksiä ja muita luottamustehtäviä, joista olen hyvin kiitollinen. Kuten myös siitä, että vanhat tehtävät ovat saaneet jatkoa. Nostan kuitenkin yhden kohokohdan erityisesti esiin; olen liittynyt mukaan johdon suorahakuja tekevään Chief Executive Searchiin. Chiefissä olen päässyt heti tiimin (Kiitos Hannu-Matias, Eija, Tuija, Sanna ja Kirpi) avustuksella liiketoiminnan ytimeen, aitojen hakujen ääreen, ja olen ollut innoissani kaikesta uuden oppimisesta ja tästä mielenkiintoisesta ”työmaasta” johdon suorahakujen äärellä.
Chiefin tiimissä korostuvat asiakaskeskeisyys, auttavaisuus sekä rautainen ammattitaito, joka pääsee parhaaseen kukoistukseensa yhdessä tekemisen vahvalla kulttuurilla. Oma 14 vuoden toimitusjohtajataustani sekä monipuolinen hallitustyön kokemus antavat erinomaiset lähtökohdat johdon suorahakujen maailmaan, ja kokemukseni voi jopa rikastuttaa tiimin osaamista. Taustani antaa myös lisää ulottuvuutta ja perspektiivia sille, mitkä kaikki asiat ovat merkityksellisiä, jotta voimme löytää juuri parhaan johtajan yhtiön tarpeiden ja tavoitteiden toteuttamiseksi. Haluamme parantaa suomalaista johtajuutta ja johtamista yksi toimeksianto kerrallaan – mielettömän inspiroiva missio!
Toimintamme perustuu vahvaan analysointiin ja monimuotoisiin arviointimenetelmiin. Me Chiefillä emme oleta mitään, vaan haluamme nöyränä ymmärtää mahdollisimman kattavasti sekä sidosryhmähaastatteluiden että saatavilla olevien dokumentaatioiden kautta yhtiön vallitsevan tilanteen ja tavoitteet. Tämä kaikki siksi, että löydämme asiakkaan kanssa yhdessä, mitkä tekijät ja ominaisuudet vaaditaan menestyvältä johtajalta juuri tässä ja nyt. Minulle on itselleni tullut positiivisena yllätyksenä myös se, kuinka kattavasti, monipuolisesti ja samalla yksilöllisesti meidän hakustrategiat pureutuvat jokaiseen toimeksiantoon, löytääkseen juuri sen parhaan johtajan mitä markkinoilla on saatavilla.
Erityisen maininnan arvoinen on myös toimintamallimme, jossa olemme hyvin lähellä asiakasta koko prosessin ajan, ohjaamme ja autamme, selkeästi myös suosittelemme mielestämme parasta kandidaattia. Me tuomme konkreettisesti ja toisinaan rohkeastikin esiin myös omaa näkemyksellisyyttämme vallitsevaan tilanteeseen. Ja mikä parasta, kun johtaja löytyy, me haluamme auttaa häntä ensimmäisten kuukausien aikana, olla mukana valmennuksen kautta siivittämässä hänen alkutaivaltaan kohti menestyksekästä johtajuutta ja onnistuneita tuloksia.
Tämä työ on innostavaa, energisoivaa ja ennenkaikkea jokainen toimeksianto oma haasteellinen tilanteensa, jonka loppuunvieminen menestyksekkäästi maaliin saa aikaan hienon onnistumisen tunteen – nimenomaan tavoitteena tehdä onnistumisen tunne kaikille osallisille!
Mikäli sinulla on tarve uuden toimitusjohtajan tai avainjohtajien etsintään, tehdään se yhdessä! Me Chiefissä autamme mielellämme ja rohkea asiakaslupauksemme onkin, että meidän kautta rekrytoity johtaja menestyy tehtävässään paremmin kuin perinteisen suorahaun kautta rekrytoitu johtaja!
Pia Pursiainen
pia.pursiainen (@) chief.fi
0445400654
Kuva Laura Kallahti